|

Maailman Paras Porkkanakakku

Maailman Paras Porkkanakakku

Maailman Paras Porkkanakakku – lupaan sen! Tämä ohje on minun lisäksi myös monen lukijani suosikki!

Maailman parhaan porkkanakakun alkuperäinen ohje löytyy The Hummingbird Bakeryn kirjasta ”Leivonnaisia herkkusuille”. Bongasin reseptin jo vuosia sitten, muokkasin sitä hieman ja sen jälkeen en ole porkkanakakkua tai muffinsseja tehnyt millään muulla ohjeella. Yksinkertaisesti sen takia, koska tämä ohje on täydellinen. Kakusta tulee mehevä, kostea ja juuri sopivasti mausteinen.

Hassua on ettei resepti ole aiemmin löytynyt blogistani, koska tämä kakku on ehdottomasti oma suosikkikakkuni. Nyt sain kuitenkin ihan mahtavan tilaisuuden leipoa kakun ystävien juhliin ja siitä syystä resepti ja kakku pääsevät vihdoin myös tänne blogin puolelle.

Porkkanakakussa yksi tärkeä mehevyyden tekijä on taikinaan tuleva öljy. Monet ovat kyselleet voiko sen korvata margariinilla tai voilla? Vastaus on kyllä. Mutta voi olla, ettei kakusta tule yhtä mehevä, kostea ja herkullinen. Käytän itse auringonkukkaöljyä sen hennon maun vuoksi. Oliiviöljyä en suosittele taas sen vahvan maun ja värin takia. Kookos- tai rypsiöljy käy vallan mainiosti.

Mausteita voit laittaa kakkuun oman maun mukaan ja pähkinät voi jättää reseptistä kokonaan pois, jos syöjien joukossa on allergisia. Vielä muutama sana kuorruteesta. Kun jaksat tehdä sen huolella on se unelman pehmeää ja täydellistä! Lue ohje kerran huolella läpi ja aloita sitten! Et tule pettymään ♥


Maailman Paras Porkkanakakku

Ohje  (10-12 hlö)

  • 3 dl tummaa (ruoko)kidesokeria
  • 3 kananmunaa
  • 3 dl auringonkukkaöljyä (myös rypsiöljy käy)
  • 0,25 tl vanilja-aromia
  • 4,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kanelia
  • 0,5 tl inkivääriä
  • 0,5 tl suolaa
  • 300 g (luomu)porkkanaraastetta
  • 100 g saksanpähkinöitä (tai muita pähkinöitä – voit jättää myös pois)
  1. Mittaa sokerit, munat ja öljy (ja vanilja-aromi) kulhoon tai monitoimikoneeseen ja vatkaa kevyesti sekaisin.
  2. Sekoita kuivat aineet ja mausteet toisessa kulhossa sekaisin.
  3. Lisää munaseoksen joukkoon jauhoseosta desi kerrallaan siivilän läpi.
  4. Sekoita ja kääntele taikinaa nuolimella, kunnes kaikki aineet ovat kunnolla sekoittuneet.
  5. Lisää lopuksi porkkanaraaste ja pähkinärouhe ja sekoita puuhaarukalla sekaisin.
  6. Kaada taikina kahteen voideltuun 20 cm vuokaan tai yhteen voideltuun 24 cm vuokaan.
  7. Paista kakkupohjia uunin keskitasolla 170 asteessa noin 25 minuuttia.
    Valmiin pohjan pinta tuntuu kimmoisalta ja se on väriltään kullaruskea.
  8. Anna pohjien jäähtyä vuoassa hetki ja siirrä sitten  ritilän päälle jäähtymään.
  9. Leikkaa kumpikin pohja jäähtyneenä kahteen osaan.
  10. Kokoa kakku suoraan kakkualustalle jakamalla kuorrute joka kerrokseen ja lopuksi kakun päälle.
    Kauniin pinnan saat kuorrutukseen levittämällä sen palettiveitsellä.
  11. Koristele kakku sokerimassaporkkanoin tai pähkinärouheella.

Huom! Voit jos paistat kakun yhdessä vuoassa joudun luultavasti pidentämään paistoaikaa. Tarkista kypsyys puutikulla.  Leikkaa kakku kolmeen osaan jäähtyneenä.  Jos on pähkinäallergisia jätä pähkinät pois taikinasta. 

EDIT 5.2.2018. Onnistuu myös gluteenittomana. Muutama reseptin testaaja leipoi kakusta kokonaan gluteenittoman onnistuneesti! 

Vinkki! Mausteinen porkkanakakku paranee vanhetessaan, joten pohjan voi leipoa 1-2 päivää etukäteen! 

Kuorrute

  • 250 g tuorejuustoa
  • 100 g voita
  • 6 dl tomusokeria
  1. Vatkaa tomusokeri ja huoneenlämpöinen voi monitoimikoneessa, kunnes aineet ovat kunnolla sekoittuneet.
  2. Lisää kylmä tuorejuusto ja vatkaa, kunnes juusto on kokonaan sekoittunut voin ja tomusokerin sekaan.
  3. Käännä monitoimikoneen teho suuremmalle ja vatkaa vähintään 5 minuuttia, niin kauan kunnes seos on kuohkeaa ja vaaleaa. Huom! Varo kuitenkin vatkaamasta liikaa ettei seos juoksetu.

Koristeluun

  • Valmiita syötäviä koristeporkkanoita
  • Itse tehtyjä porkkanoita muotilla ja sokerimassalla

Maailman Paras Porkkanakakku
Maailman Paras Porkkanakakku

Katso myös Porkkana Cupcakes ja Porkkanapiirakka.

Myös näillä sopii

Herkutella

261 Kommenttia

  1. Sanna sanoo:

    Hei, olen tehnyt kaksi pohjaa valmiiksi pakkaseen juhlia varten. Juhlat on sunnuntaina. Milloin olisi paras sulatella pohjat, entä täyttää, jotta kakku olisi juhlissa parhaimmillaan?

    1. Hei Sanna,

      Ottaisin pohjat sulamaan lauantaina, jolloin voit tehdä myös täytön tai sitten täytät sunnuntaina aamulla 🙂 Kakkupohjat sulavat melko nopeasti huoneenlämmössä. Ne voi leikata kerroksiin hieman kohmeisena, jolloin leikkaaminen itseasiassa on helpompaa.

  2. Anna Moisanen sanoo:

    Hei! Kuva kun tuli kysymys, joka itseäni myös askarrutti, meillä siis synttärit ens viikon lauantaina 🙂 Säilyykö pohjat hyvänä, jos esim tekisin torstaina ja olisivat jääkaapissa lauantaihin asti? Ja minkähän verran kakkua pitäs tehdä, jos noin 35 juhlijaa (osa siinä kyllä myös ihan pikku juhlijoita, jotka varmaan eivät edes halua kakkua). ?Terveisin: Anna

    1. Anteeksi myöhäinen vastaus. Porkkanakakku paranee ajan kanssa, joten hyvin säilyy, vaikka tekee pari päivää etukäteen 🙂

      Riittoisuuteen vaikuttaa aina niin pajlon muut tarjoiltavat ja juhlan luonne etten uskalla mitään tarkkoja määriä antaa. Ohjeen kakku on mitoitettu 10-12 hengelle (joissan juhlissa riittää varmasti jopa viidelletoista). Ihania juhlia teille!

  3. Maidoton sanoo:

    Onnistuisikohan täyte jos tekee sen maidottomasta margariinista ja tuorejuustosta?

    1. Uskoisin, että onnistuu. Testaamatta itse en ikinä lupaa varmuudella. Olen kyllä kuullut, että moni tekee onnistuneesti margariiniin.

  4. Eve sanoo:

    Hei! Ajattelin kokeilla tätä tänään ja kiinnostais tietää pystyykö tehdä 18cm pme-vuokaan jos paistaa kahdessa erässä? En välttämmättä tarvi montaa kerrosta, mutta haluaisin tehdä pienemmän kakun kun on vähemmän syöjiä.

    1. Vastaus tulee myöhässä, mutta tottakai onnistuu. Kakusta tuli/tulee kyllä korkea 🙂

  5. KAISA sanoo:

    Hei!
    Tein tätä porkkanakakkua gluteenittomana ja maidottomana versiona. Tein taikinaa kaksinkertaisen annoksen, ja paistoin kaksi kakkua kerralla. Molemmat kakut onnistuivat loistavasti. Myös tuorejuustotäyte oli niin onnistunut. Kaunis kiitos sinulle maaiman parhaasta porkkanakakun ohjeesta, joista tykkäsimme paitsi koko perhe niin myös työkaverini! =)

  6. Sanna sanoo:

    Hei! Halusin tulla tänne vinkkaamaan että tämä kakku onnistuu kokonaisuudessaan hyvin myös täysin vegaanisena😁! Monia vegaanisia reseptejä testanneena oli pakko todeta että tämä nyt vaan todellakin on maailman paras ja oli pakko saada veganisoitua😋.

    1. Hei Sanna,

      En ole itse tehnyt vegaanisena, mutta kuullut monelta muultakin, että onnistuu! Mahtavaa, kiitos kun kävit kommentoimassa 🙂

  7. Anne sanoo:

    Jähmettyyköhän kuorrute jääkaapissa? Pohjat eivät harmikseni kohonneet riittävästi, en taida uskaltaa kokeilla niiden halkaisua jos ovat vaikka vähän raakoja keskeltä. Niinpä ajattelin voisinko laittaa täytettä paksun kerroksen yhteen väliin, koota kakun vuokaan ja laittaa sellaisenaan jähmettymään ja kuorruttaa vasta myöhemmin. Luuletko, että kakku saattaisi kestää kasassa vai onkohan liian raskas kokonaisuus?

    1. Kuorrute jähmettyy jonkun verran kylmässä, mutta jää kuitenkin pehmeäksi. Uskon kyllä, että voit tehdä yhden paksun kerroksen, jos kakun halkaisija on isompi kuin minun ohjeessa. Osa leipoo kakun pellille ja laittaa kaiken kuorruteen peltikakun päälle 🙂

      1. Anne sanoo:

        Hei, ehdinkin testailemaan tätä jo ennen vastausta. Kakku oli 20cm vuokiin tehty ja pysyi hienosti kasassa, vaikka laitoin yhden paksun kerroksen täytettä ja loput käytin kakun kuorruttamiseen 😊
        Kiitos vielä taivaallisen ihanasta reseptistä, tämä todellakin on nimensä mukaan maailman parasta porkkanakakkua! ❤

  8. Mari sanoo:

    Tämä porkkanakakun ohje on huippu hyvä, kiitos siitä 💕 Onko sinulla vinkkejä mitkä muut maut sopisivat kakkupohjan kanssa hyvin yhteen? Jos tekisi moussea väliin ja kuorruttaisi kreemillä. Ihan perus mansikkaa tai vadelmaa en haluaisi laittaa…

    1. Hei Mari 🙂 Kiitos! Tämä on ehdottomasti yksi omista suosikeistani. Porkkanan kanssa maistuu mielestäni hyvin vanilja, valkosuklaa, sitruuna ja muut raikkaat sitrushedelmät 🙂 Nämähän ovat makuasioita tosin.

  9. Ummi Gussum sanoo:

    Hei Anni,olen tehny ohjeellasi porkkanakakkua, johon kaikki ihastuivat.Ja nyt minua on pyydetty tekemään hääkakkua tästä.Mitäs luulet jos teen tästä kakskerroksisen kakun joiden halkaisijat olis 22,5cm ja 27,5cm nii kestäisikö alempi kakku vai ovatko pohjat täytteineen liian raskaita?

    1. Hei, koska kyseessä on hääkakku niin sinuna testaisin itse kestävyyden. En ole tehnyt tästä kakusta kaksikerroksista. Kakkupohja on tavallista raskaampi kyllä. Jos testaat niin mielelläni kuulen miten toimi 🙂

  10. Ummi Gussum sanoo:

    Okei,kiitos vastauksesta💋

  11. sanna sanoo:

    mulla on nyt koko taikina tuolla kerralla 20cm vuoassa…saas nähdä kauanko sitä täytyy pitää uunissa….

    1. Hei Sanna, miten kävi pohjan kanssa? En suosittele paistamaan koko taikinaa näin pienessä vuoassa kokonaisuudessa – vaarana on, että kakku jää raa’aksi, jos ei malta paistaa tarpeeksi.

  12. Taru sanoo:

    Mä teen vähän erilailla. Ainekset pohjaan on erilaiset. Lisäksi kostutan pohjaa makeutetulla sitruunamehulla. Kuorrutteeseen käytän sitruuna- tai appelsiinituorejuustoa. Päivän tai parin päästä on parhaimmillaan.

    1. Porkkanakakku-ohjeita löytyy lukuisia erilaisia 🙂 Koitin itsekin monia ennen kuin päädyin tähän ja tästä tuli oma suosikkini 🙂

  13. Minna sanoo:

    Tein eilen tämän ihanan porkkanakakun ja maku on todella paras ikinä maistamani. Ainoa harmitus oli se, että en saanut kakun reunoista yhtä kauniita kuin sinulla. Minun kakut nousivat keskeltä korkeammiksi kuin sivuilta ja vaikka leikkasin kohoumat pois ei lopputulos ollut mielestäni hyvä. Onko sulla vinkkiä siihen miten saisi tuon kakun kohoamaan tasaisemmin uunissa? Vai eikö sille vaan voi mitään?

    1. Minkä kokoisessa vuoassa olet paistanut? Uuneissa ja niiden tehoissa on aina eroja, saattaa auttaa jos vähennät lämpötilaa ja tarkkailet kypsymistä puutikuilla. Myös taikinan paisto kahdessa vuoassa auttaa kun koko massan ei tarvitse kypsyä kerralla on paistoaikakin lyhyempi.

  14. Minna sanoo:

    Hei,
    Tein kakun juuri ohjeen mukaan eli vuoan koko oli halkaisijaltaan 20 cm ja paistoin taikinan kahdessa eri vuoassa. Mutta ehkä syynä tuo uunin tehokkuus, täytyy ensi kerralla koikeilla hiemman alemmassa lämpötilassa. Kiitokset vastauksesta 🙂

    1. Suosittelen sitä, kakku kohoaa kuitenkin aina jonkun verran. Sen voi jäähdyttää myös kohonnut puoli alaspäin ritilällä, jolloin se painuu hiukan kasaan 🙂

  15. Eija sanoo:

    Hei! Teen viikonlopuksi tämän kakun lapsen synttäreille. Olen maalannut jo valmiiksi pyöreälle marsipaanipohjalle kuvan ja pistäisin sen tuohon päälle. Varmaankin ihan kuorrutteen päälle sopii laittaa(?), mutta mietin muuta koristelua. Jotta saisin marsipaanin reunat piiloon, sopiikohan tähän kermavaahto vai suositteletko jotain muuta? Kiitos jo etukäteen ja uskon, että kakku on menestys☺
    -Eija

    1. Hei, laittaisin kuvan tarjoilupäivänä. Kreemi on voipohjainen, joten voi laittaa sen päälle. En yhdistäisi tähän kermavaahtoa vaan pursottaisin samaa kreemiä, jota tulee kakun väliin. Ihania juhlia!

      1. Eija sanoo:

        Kiitos nopeasta vastauksesta! Näin tehdään👍☺

  16. Erika sanoo:

    Moikka Anni! Olen tehnyt tällä ohjeella porkkanakakut jo kolme vuotta ja joka kerta onnistuu loistavasti! Kakku saa aina hurjasti kehuja ja onkin noussut valtaosan lempikakuksi 😁 Kiitos mahtavasta reseptistä! ❤

    1. Viivi sanoo:

      Moikka ja kiitos ihanasta ohjeesta!
      Leivoin kakkupohjan isompaan irtopohjavuokaan yksinkertaisella ohjeella ja näin ollen kakusta tuli aika matala. Mitä luulet, pystyykö n. 3cm korkean kakun halkaisemaan onnistuneesti? Entä halkaisenko sen vasta sunnuntaina jolloin aion kakun tarjoillakin? Entä säilytys, huoneenlämmössä vai jääkaapissa? Kiitos jo etukäteen! 🌸

      1. Vaikea sanoa miten onnistuu näkemättä pohjaa. Voit leikata sen myös kahteen kerrokseen 🙂 Leikkaan itse kakun aina ennen täyttöä ja säilytän hyvin peiteltynä huoneenlämmössä. Mukavaa viikonloppua!

  17. Laura sanoo:

    Moikka! Miten tästä kakusta saisi munattoman? Riittääkö että jättää vain munat pois?

    1. En ole kokeillut tätä kakkua ikinä munattomana, mutta yleinen tapa on korvata munat esim. omena- tai banaanisoseella (1 dl = 1 iso muna). Tätä voit kokeilla 🙂

  18. Heidi sanoo:

    Voinko korvata raasteen soseella ja tuleeko sama määrä?

    1. En ole itse tehnyt tätä kakkua soseella, mutta muutama lukija on muistaakseni tehnyt ja laittanut samassa suhteessa.

  19. Tia sanoo:

    Hei, mietin tämän kakun tekemistä juhliin. Koska en ole kovin kokenut leipuri, reunoista tulee varmaankin rumat, joten pysyykö kuorrute myös kakun sivuilla, jos sivelen sen kokonaan valkoiseksi? Juhlat ovat sunnuntaina ja ajattelin tehdä kakun lauantaina ja kuorruttaa sunnuntaina. onko parempi säilyttää kakku huoneenlämmössä vai jääkaapissa ennen kuorruttamista? Kiitos jo etukäteen vastauksesta.

    1. Kyllä kreemi pysyy kakun sivuilla, mutta oman kokemuksen mukaan leikattu kakku ja siitä irronnut muru tarttuu kreemiin, joten lopputuos voi olla epäsiisti niinkin. Voit säilyttää kakun huoneenlämmössä tai jääkaapissa hyvin peiteltynä. Sillä ei ole väliä.

  20. Anu sanoo:

    Hei Anni! Kiitos ihanasta ohjeesta ❤️ Tein elämäni ensimmäisen porkkanakakun Partylite-kutsuilleni ja tein sen gluteenittomana ja laktoosittomana. Pähkinän sijaan laitoin mantelirouhetta. Psylliumia ei mulla ollut, joten johtuiko kakun murenevuus siitä? Tein kakun 24 cm irtopohjavuokaan ja kakku nousi keskeltä kukkulaksi 😂, Keskimmäinen kerros mureni paloiksi, joten sain kasata sen uusiksi ja kuorrutetta laitettaessa kakkua irtosi lusikan mukana. Eli oli aika haastavaa, mutta toista lusikkaa apuna käyttäen sain kuorrutteen ”levitettyä” . Pinta kuorrutteen Päälle heitin pastellin värisiä koristekuulia. Kaikki vieraat kehuivat kakun olevan todella hyvää ja jotkut hakivat myös lisää 😊 Tv. Ylpeä kukkulakakun tekijä.

    1. Kiitos ihanasta kommentistasi 🙂 Gluteenittomien versioiden kanssa lopputulos on aina vähän epävarmempi kuin tavallisilla jauhoilla laipoessa. Raskaat kakkupohjat nousevat aina vähän enemmän keskeltä uunissa. Siksi kakkupohja tasoitetaan ennen täyttöä. Liian suurta kohoamista voi välttää alentamalla uunin lämpötilaa, peittämällä kakun leivinpaperilla paiston loppupäässä ja jäähdyttämällä ylös alaisin, jolloin kohonnut osa painuu hiukan sisään. Psyllium antaa sitkoa taikinalle – suosittelen sitä seuraavaksi <3 Kakun maku on kuitenkin aina tärkein 🙂 Ihanaa sunnuntaita!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *