Kolmas Häävuosipäivä – Nahkahäät
Kolmas hääpäivä – nahkahäät. Meidän häistä on tänään tasan kolme vuotta. Huh, tämä on jo toinen vuosi putkeen, kun emme pääse paikan päälle muistelemaan tuota ikimuistoista päivää. Palatessani näihin hetkiin tuntuvat ne melkein unelta. Maailma oli toisenlainen kolme vuotta sitten. Kyynel vierähtää poskelle kuvia selaillessa, taas löysin uusia muistoja. Hetkiä, jotka ovat muistissa, mutta tarvitsevat rauhallisen hetken tullakseen esiin.
Kävin jälleen läpi hääkuviamme ja keräsin tähän postaukseen ihania hetkiä ja yksityiskohtia hääpaikastamme Villa Arcadiosta. Voi miten kovasti toivon, että vielä joskus pääsisimme paikan päälle muistelemaan. Saisimme ottaa Onnin mukaan ja kertoa hänelle rakkaudestamme Italiaan ja juhlista, joita emme koskaan unohda.
Kolmas Häävuosipäivä – Nahkahäät
Olin stressannut säästä etukäteen. Pohjois-Italiassa oli ollut epävakaista jo muutaman viikon ajan ja ennusteet hääpäivällemme näyttivät huonolta. Kumma juttu, että sitä säätä aina stressaa, kun ei sille loppupeleissä voi mitään. Meidän päivä oli säästä huolimatta täydellinen. Oli kuuma, todella kuuma ja kosteaa. Emme saaneet kuvia auringonlaskussa, koska taivas peittyi pilvistä, pieni sadekuurokin yllätti ennen illallista. Nyt ajattelen kuitenkin, että kaikki nämä asiat tekivät meidän häistä täydelliset juuri sellaisina kuin ne olivat. Jokainen käänne kuului päivään.
Sillä aikaa kun valmistauduin sviitissämme, juhlapaikkaa laitettiin alhaalla puutarhassa kuntoon. Camilla oli ikuistanut minulle hetkiä, joita en itse päässyt seuraamaan hääpäivän aamuna.
Villa Arcadion puutarha kukoisti kesäkuussa. Halusin häät ehdottomasti kesän alussa, kun kaikkialla vihertää, kukkii ja kukoistaa. Kävelin alas seremoniapaikalle laventelin ja jasmiinin tuoksujen saattelemana kapeita portaita pitkin.
Näköala hääsviitin ikkunasta oli UPEA! Onneksi siitäkin on ikuistettu useampi kuva.
Sitä tunnetta on vaikea kuvailla. Sitä on myös vaikea saada jälkikäteen kiinni. Kaikki muu ympäriltä sulkeutui. Oli vain tämä hetki, tämä päivä. Kaikki oli täydellistä, vaikka ei olisi ollutkaan. Mikään ei painanut mieltä.
Kirjoitin unelmien hääpuvustani ensin tänne ja sitten tänne.
Sulhanen ja bestman valmistautuivat viereisessä huoneessa.
Villa Arcadio on vanha luostari, jonka kunnostivat italialais-suomalainen pariskunta. Kirjoitin hääpaikan valinnastamme tänne.
Meidän illallispöytä. Sateen takia kattaus meinattiin siirtää sisään. Onneksi viime hetkillä päätimme odottaa ja sitten sade väistyi. Saimme nauttia ihanan illallisen ulkona, juuri kuten olimme suunnitelleet. Kirjoitin illallisestamme tänne.
Valitsin läheisestä konditoriasta pientä makeaa sviittiimme. Kirjoitin konditoriastakin erikseen tänne.
Antaisin mitä vaan, että pääsisin hetkeksi takaisin tähän pöytään.
Jännitin kakkuani todella paljon. Turhaan, se oli upea ja mielettömän herkullinen! Harmittelen edelleen etten pyytänyt keittiötä säästämään yhtä pientä palaa seuraavalle päivälle.
Kakkuhetki järjestettiin ennen illallista heti seremonian jälkeen onnittelujen yhteydessä. Kirjoitin kakusta lisää tänne.
Tällä maisemalla on meille ikuisesti erityinen merkitys.
Kiitos kun muistelit kanssani. Löydät kaikki aiemmat hääpostaukset kootusti täältä.
♥ Anni
Kuvat Camilla Bloom.
Haluatko lukea lisää hääpostauksia? Löydät kaikki hääjuttuni täältä. SEURAATHAN HERKKUJANI JA MUITA JUTTUJA
INSTAGRAMISSA JA FACEBOOKISSA?
Myös näillä sopii
Herkutella
Uuden keittiöhanan valinta
Gluteeniton Pannukakku (pellillinen)
Vietnamilaiset Sateenkaari- Kakut
Täydellinen Italialainen Pizza