Vauvan Porkkanamuffinssit (ei lisättyä sokeria) (8 kk +)
Postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit on merkitty *-merkillä.
Onni oli niin onnellinen kun olin leiponut välipalaksi maistuvia porkkanamuffinsseja. Ja minä olin niin yllättynyt, että lempileivonnaisestani saa näin hyvän version ilman lisättyä sokeria. Pieninä palasina somat pikkusormet veivät muffinin palasia suuhun. Jos olisin antanut, hän olisi varmasti syönyt kaikki.
Sain ihanan kommentin Instagramin puolella eräältä seuraajaltani. Hän kiitti näistä vauvalle sopivista ohjeista ”on niin ihana leipoa ja sitten herkutella yhdessä vauvan kanssa”. Moni muu myös kirjoitti odottavansa tätä ohjetta. Ihanaa, että näille on kysyntää myös teidän keittiöissä, koska täällä mietitään nyt päivittäin pienelle kulinaristille sopivia makuelämyksiä.
Vauvan Porkkanamuffinssit (ei lisättyä sokeria) ohjeella tulee 12 kpl pientä porkkanamuffinssia. Voit leipoa muffinit myös tavallisella pellillä, mutta pidennä silloin paistoaikaa noin 20-25 minuuttiin. Näissä ”sokerittomissa” porkkanamuffinsseissa makeuden tuo omenasose ja taatelit. En laittanut banaania tällä kertaa ollenkaan ja yllätyin positiivisesti. Taatelista tulee ihanaa kinuskista aromia, samanlaista kuin fariinisokerista perinteiseen ohjeeseen. Mausteita voi laittaa oman mielen mukaan. Minusta näihin herkkuihin kuuluu ainakin kaneli, kardemumma ja vanilja. Juhlallisemmat kuppikakut voi kuorruttaa kaurakermalla ja koristella porkkanaraasteella.
Vauvan Porkkanamuffinssit (ei lisättyä sokeria)
12 pientä minimuffinipellillä paistettua muffinssia
Ohje
- 1 dl täysjyvävehnäjauhoja
- 0,5 dl kaurahiutaleita
- 0,5 tl leivinjauhetta
- 0,5 tl ceyloninkanelia
- ripaus kardemummaa
- 1 huoneenlämpöinen kananmuna
- 1 dl omenasosetta
- 3 taatelia (käytin tuoreita, jos käytät kuivattuja niin liota hetki)
- 1,5 rkl kookosöljyä sulana* (tai rypsiöljy tms.)
- 1 tippa vanilja-aromia tai vaniljatangon siemeniä
- 1 porkkana hienona raasteena
- Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
- Riko muna toiseen kulhoon ja mittaa päälle omenasose, taatelit, sula kookosöljy ja vanilja. Aja nopeasti tasaiseksi sauvasekoittimella (ei haittaa jos taatelista jää pieniä paloja.)
- Yhdistä kuivat aineet ja munaseos nuolijalla kääntelemällä.
- Lisää porkkanaraaste ja kääntele taas tasaiseksi.
- Laita muffinipellin koloihin paperiset vuoat ja jaa taikina vuokiin.
- Paista muffineja noin 12 minuuttia uunin keskitasolla 175 asteessa. (tarkista kypsyys puutikulla)
GLUTEENITON: Vaihda jauhot gluteenittomaan seokseen ja käytä gluteenittomia kaurahiutaleita.
Ihanaa päivää!
/Anni
Lisää vauvan reseptejä löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa
Tätä reseptiä pitää testata! 😍 Voisiko tuon taatelin korvata jollain? Esim banaanilla?
Varmasti voi korvata esim. banaanilla. Taatelit tuovat tässä ohjeessa makeutta ja tumman sokerin paahteisuutta, joka on tuttu perinteisistä porkkanamuffineista.
Mitä olet laittanut tuohon päälle? 😊
Tuolla tekstissä reseptin yläpuolella mainitsinkin:
”Juhlallisemmat kuppikakut voi kuorruttaa kaurakermalla ja koristella porkkanaraasteella.”
Hei, tätä täytyy kokeilla. Olen vähentänyt kaiken makean ja sokerin minimiin ja nyt kaikki normaalit leipomiset maistuu yli-imelille.
Nämä ja monet muut sokerittomat ohjeeni sopivat hyvin siis teille:
https://stg.anninuunissa.fi/category/yleinen-en/sokeriton/
Onnistuuko ilman kananmunaa vai pitääkö korvata jollain?
En ole testannut ilman kananmunaa. Näissä sokerittomissa ongelmallista on se, että makeutuksena käytetään jo banaania tai omenasosetta ja niillä yleensä korvaan munat ohjeissa, joissa se onnistuu. Toki voit koittaa ilman munia ja laittaa banaania, mutta en ole ihan varma miten käyttäytyy.
Voiko taateleiden sijaan käyttää leivontaan valmista kaupassa myytävää ekologista taatelimassaa?
Ei ole tuttu mulle taatelimassa. Jos kyseessätuote joka on 100% taatelia niin miksi ei? Taateli tuo makeutta ja karamellimaisuutta tässä ohjeessa.
Mukavia ohjeita vauvoille ja nehän sopivat myös esikouluikäisillekin. Ehkä voi laittaa mukaan jotain rouheampaa antamaan pikku hampaille töitä. Aion tehdä näitä muffinseja.
Asun Tukholmassa ja täällä on monen merkkistä taatelimassaa saatavilla. Sevanin tuotteita myydään näköjään myös Suomessa. Ekologinen taatelimassa on suomeksi kivettömät taatelit. Aion kokeilla sitä. Tuoreita taateleita ei tosin mikään voita.
Ahh hyvä tietää! Pähkinät sopisivat esimerkiksi loistavasti tähän taikinaan jos ne soveltuvat pienelle tai suuremmille herkuttelijoille 🙂
Heippa, mitäköhän meni vikaan, kun omani eivät kohonneet? 😀
Hei, harmi kuulla, ettei muffinssit onnistuneet siellä. Tosi vaikea sanoa näkemättä mikä on mennyt pieleen. Paistoitko muffinit pellillä?
Hei, miksiköhän tämä on 8kk +, mietin raaka-aineita ja eikös niistä kaikki sovellu yli 6kk?
Meillä kotona 7kk, jolla tänään nimpparit ja tämä olisi kiva ylläriherkku 🙂
Heippa, koska muffinien päällä kuvissa kaurakermaa niin merkintä 8 kk 🙂 näissä vauvan ohjeissa muutenkin aina kannattaa niiden suositusten mitä itse noudattaa mukaan mennä. Jotkut aloittaa maistelun 4 kk ja jotkut 6 kk, silloin ehkä en ihan ensimmäisenä maistattaisi näitä 🙂
Hei! Voiko näitä pakastaa? 🙂
Voi totta kai! 🙂 Pakastin näitä aina, oli helppo ottaa tarpeen tullessa evääksi jne.
Lisää pakastuksesta voi lukea alta:
https://stg.anninuunissa.fi/leivonnaisten-pakastus/
Hei! Voisikohan näitä tehdä ilman kananmunaa vegaanisena?
Heippa,
voit kokeilla jättämällä pois tai käyttämällä jotain ”munan korviketta” – jos ne soveltuvat. Uusimmassa kirjassani RAKAS HERKKUSUU on näppärä taulukko munien korvaamiseen <3