Talvisia elämyksiä mielelle ja keholle – Kuusijärvi
Muistan Vantaalla sijaitsevan Kuusijärven kesäkohteena. Lapsena kävimme siellä uimassa aina auringon paistaessa. Muistan hyvin vihreät nurmikentät, tumman järven puiden keskellä ja sen miltä mansikkajäätelö maistui uinnin jälkeen. Voih kyllä tuli ikävä kesää näiden muistojen kanssa. Palataan takaisin tähän hetkeen. En ole noiden kesien jälkeen vieraillut Kuusijärvellä (ainakaan muistaakseni). Kuusijärven palautti mieleeni ystävä, jonka kanssa pohdittiin saunomismahdollisuuksia pääkaupunkiseudulla. Viikko sitten sunnuntaina heräsimme upeaan ja aurinkoiseen talvipakkaseen. Ilmoitin aamupalapöydässä, että tänään teemme retken Kuusijärvelle.
Aistin pientä vastahakoisuutta seuralaisessani, joka ei ollut ennen Kuusijärvellä vieraillut. Päätimme lähteä: lenkille ja saunomaan. Perillä harmitti ettei suksia ollut mukana. Kuusijärveltä löytyi myös upeat ja hoidetut ladut, joilla tosin hyvällä kelillä saattaa olla ruuhkaa, kuten juuri sinä sunnuntaina. Onneksi pääsimme kiertämään järveä myös jalkaisin. Kävelijöille oli oma polkunsa. Tässä vaiheessa seuralainen näytti hyvin innokkaalta ja vastahakoisuudesta ei ollut enää jäljellä todisteita.
Kuusijärvellä on mahdollisuus saunoa savusaunassa ja sähkösaunassa. Jo puolenpäivän aikaan saunojia ja uimareita näkyi lumisilla poluilla ja jäisillä laitureilla. Valitsimme savusaunan, josta maksoimme 12€/hlö (sähkösaunaan pääsee hieman huokeammin). Isosta savusaunasta oli suora yhteys järveen oman laiturin kautta. Avannossa oli mahdollisuus pulahtaa ja niin me päätimme myös tehdä (kuulemma minun rohkeuteni oli suuri yllätys, jota ihmettelen suuresti :D).
Talvisia elämyksiä mielelle ja keholle – Kuusijärvi
Kuusijärvi tarjoaa:
- Savusauna (2 kpl)
- Sähkösauna
- Avanto
- Hiihtoladut
- Lenkkipolku
- Ravintola
- Kahvila
Vinkkejä:
- Ota mukaan sandaalit tai muut tossut, joita voit käyttää saunassa ja ulkona kävellessä (me unohdimme tossut ja uhrasimme sukkamme)
- Kuusijärvi tarjoaa pefletit, mutta ota oma pyyhe mukaan
- Pukeutumistiloissa on pieni kaappi kännykälle ja lompakolle. Kengät ja vaatteet roikkuvat naulakossa ja niitä ei saa piiloon lukolliseen kaappiin. Älä siis ota arvotavaroita mukaan
- Varaa juotavaa saunalle. Ison savusaunan läheisyydessä ei ole mahdollisuutta ostaa juotavaa saunomisen yhteydessä. Ostimme juomat etukäteen kahvilasta.
- Viikonloppuisin saunoilla saattaa olla ruuhkaa, suosittelen vierailua heti kun saunat aukeavat, jos haluaa välttää suurimmat ihmispaljoudet
- Cafe Kuusijärvellä voi nauttia myös lounasta
Kuuman savusaunan ja jäisen pulahduksen jälkeen mieli oli virkeä. Aurinko paistoi edelleen ja päätimme juoda saunan päälle pullakavit Cafe Kuusijärven terassilla. Kahvilan vitriini notkui laskiaispullista, runebergintortuista ja munkeista. Taisi siellä olla porkkanakakkuakin. Suolaisia vaihtoehtoja oli lihapiirakasta täytettyihin ruisleipiin ja pasteijoihin. Lämmintä ruokaa oli myös mahdollista tilata. Lounasbuffetin lisäksi tajolla oli tuttuja ”laskettelu”-annoksia kuten makkaraperunat.
Elämyksiä ei tarvise hakea kaukaa. Eikä elämyksien tarvitse aina olla jotain mahtavaa, uutta, erilaista ja hintavaa. Parhaimman elämyksen tuo ihan tavalliset asiat: luonto, raikas ilma ja seura. Tämä saattaa unohtua välillä. Meidän sunnuntai Kuusijärvellä oli täydellinen, enkä jäänyt kaipaamaan mitään. Tulevana yönä nukuimme kuin tukit – sitä kiitos avantouinnille, jolla uskotaan olevan myös terveydellisiä vaikutuksia, kuten stressin väheneminen, verenkierron parantuminen ja mielen sekä kehon virkistyminen.
Myös näillä sopii
Herkutella
Arkiruokavinkki: Keväinen Parsa-Mansikkasalaatti
Katkeran suloinen Veriappelsiinikakku
Vadelma-Mustikkakakku Syötävillä Kukilla
Kasvishampurilaiset – Hävikistä Vegeburgeriksi