Leivontabloggaajailta LBI2016

Eilen vietettiin vuoden 2016 leivontabloggaajailtaa. Tapahtuma järjestettiin toista kertaa ja illan järjestelijöinä hääräsivät minun lisäksi Dr.Sugar ja Kakkukatri toistamiseen. Leivontabloggaajaillan idea lähti pari vuotta sitten siitä, että halusimme koota leivonnasta kiinnostuneet bloggaajat yhteen inspiroitumaan ja tutustumaan toisiinsa. Leivonta on meille intohimo ja voisimme puhua siitä, vaikka koko illan. Tässä porukassa se on mahdollista ja se kyllä huomattiin jälleen kerran!

Viime vuoden tapahtuma oli menestys ja sitä juhlittiin sinivalkoisella Winter Wonderland teemalla marraskuussa Helsingissä. Tänä vuonna teema oli värikäs Candyland. Teema näkyi tapahtuman kutsuissa, koristeluissa ja tarjoiluissa. Tapahtuma paikkana toimi Helsingin Kulinaarinen Instituutti, joka mahdollisti mahtavat puitteet tapahtumalle. Juhlapaikka koristeltiin värikkäillä viireillä, ilmapalloilla ja muilla koristeilla, jotka kaikki löytyy verkkokaupastani. Illan suolaiset herkut tulivat Loisto Cateringilta, mutta mahtavat kakut meille olivat tehneet viisi arvovierastamme. 
Tapahtuman yhteydessä järjestettiin tosiaan Paras kakku ikinä -kilpailu yhdessä pääsponsorin Dr.Oetkerin kanssa. Viisi tapahtuman vierasta leipoi kakun tilaisuuteen ja illan aikan äänestimme voittajan, joka palkittiin Kokkipuodin runsaalla 300-euron lahjakortilla. Näitä herkullisia kakkuja voi käydä kurkkimassa myös Instagramissa: #paraskakkuikinä. Ihan mahtavia toteutuksia. Tämä kilpailu oli ehdottomasti yksi illan kohokohdista!

Jälleen kerran ilta ja itse tapahtuma oli aivan mieletön ja onnistunut! ihmiset viihtyivät ja saimme paljon hyvää palautetta. Kannattaa käydä kurkkamassa Instagramissa kuvia hastageillä #leivontabloggaajailta #LBI2016 #paraskakkuikinä

Kiitos vielä vieraille! Oli kiva nähdä teitä taas! Tässä kuvia illasta.

Jokainen juhla aloitetaan kuohuvalla – kiitos Viinimaa. 
We Love Ice Cream Honeycombs.
Kakkustandit ja paperilyhdyt Miss Etoile. 
Voiko viirejä olla ikinä liikaa? Jinna koristelee. 
Ihania Candyland teemaisia cocktail-paloja.  
Toast Skagen. 
We Love Pink viirinauha. 
Honeycombs ja ilmapallot
Ihanat Laitilan Limonadit pitivät janon loitolla! Pillit Miss Etoile. 
Riisipaperilyhdyt.

Oli meillä ohjelmaakin – Leivonnan trendit – Dr. Oetker.
Mitä suomalaiset leipovat?
  Värikäs kankainen viirinauha
Ja illan kohotkohta! Kakut tuotiin esille!
Aivan ihana karhunvatukka -suklaakakku oli Pikku Murusia -käsialaa. 
Pullahiiren upea suklaakakku – huomaa Miss Etoilen uutuus standi kultaisella jalalla! 
Tekila’s Bakeryn suklaaminttukakku! Minun oli suosikki! Ihanat kukkakoristeet ovat vohvelia. 

Illan voittaja kakun teki Unelmaa leipomassa Hanna! Onneksi olkoon! Tässäkin kakussa suklaata sisällä! 
Kakkumonsterin kakku – Coca Cola -pullo. Kyllä se on kakku! 
Illan tiimi kiittää! 
Suui kiitos kaikille tapahtuman sponsoreille, jotka mahdollistitte mahtavan illan meille leipureille:
Käy kurkkaamassa Jinnan versio illasta: LBI2016 Candyland

Myös näillä sopii

Herkutella

22 Kommenttia

  1. Kiitokset vielä tätäkin kautta upeasta illasta! 🙂 Ihanaa aina nähdä teitä kaikkia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *