Lapland Hotels Bulevardi – Kultá Kitchen & Bar
Kaupallinen yhteistyö Lapland Hotels Bulevardi
Me lähilomailtiin viikko sitten keskellä kaupunkia Helsingissä Lapland Hotels Bulevardissa, joka avattiin vuosi sitten tammikuussa 2019. Meillä on ollut pitkään suunnitelmissa tutustua tähän tasokkaaseen hotelliin, jossa pohjoisen mystisyys sekä taika näkyvät pieninä ripauksina niin huoneissa, yleisissä tiloissa kuin ravintolassakin. Voi kuinka täydellisesti ja vähän enemmänkin meidän odotukset täyttyivät yhden vuorokauden aikana!
Meillä on tapana tehdä aina jotain erityistä kun toinen meistä täyttää vuosia. Välillä hemmottelu on yllätys, mutta tällä kertaa avautui mahdollisuus tutustua Lapland Hotelsiin työn puitteissa, joten yhdistimme työn, syntymäpäivät ja täydellisen vuorokauden kestävän staycationin. Se on jännä miten 24 tunnissa voi rentoutua ja päästä irti arjesta, kun puitteet ovat kohdallaan.
Lähilomailu eli staycation on kätevä tapa päästää irti arjesta päiväksi tai pariksi. Lähilomailussa matkustukseen ei mene aikaa, kun kohde valitaan kotikaupungista. Mielestäni lähilomailun ideana on parhaimmillaan itsensä hemmottelu, johon kuuluu hyvä ruoka, pitkät unet, kylpytakki sekä tossut ja muut hotellin tarjoamat hemmottelupalvelut, kuten oma private spa huoneessa!
Kävin hakemassa lähileipomostani pientä makeaa kuohuvan kera huoneeseen, jotta pääsimme heti juhlatunnelmaan. Luottokukkakauppani Home In Garden Kauniainen oli tuonut aamulla synttäriruusut kotiovelleni, joten päätin napata nekin mukaan. Kukat tekevät hotellihuoneessa niin paljon! Varsinkin juhlapäivinä.
Lapland Hotels Bulevardi – Kultá Kitchen & Bar
Lapland Hotels Bulevardi
Yövyimme Arctic Deluxe Spa -huoneessa, joka oli TÄYDELLINEN! Meillä oli huoneessa ihan oikeasti oma spa, nimittäin sauna ja tilava kylpyamme. Päätin mennä kylpyyn välittömästi. Voit katsoa lisää fiiliksiä huoneesta Instagram-tilini kohokohdista täältä.
Ikuinen veden virta on tuonut pohjoisessa asuville elinvoiman, raikkauden ja puhtauden. Paikoitellen vesi on patoutunut talven jäihin. Junior suite –tasoisen huoneen spamaailman voit kokea omalla tavallasi – löytää rentouden saunan lämmöstä tai Lapin kosken raikkauden design-ammeessa hengähtäen. Kuulla veden juoksun aivan kuin olisit juuri kastanut jalkasi Lapin kosken kuohuun.
laplandhotels.com/lapland-hotels-bulevardi/huoneet
Suureksi yllätykseksi huoneessa oli myös tilava terassi. Kävin kuvaamassa upeaa auringonnousua aamulla ja haaveilin siitä, että pääsisimme kesällä uudestaan kokemaan tämän elämyksen ja oleilemaan upealla terassilla pidempään. Vaikka huoneaamiainen kattojen yllä?
Kultá kitchen & bar
Laplad Hotels Bulevardin ravintola Kultá Kitchen & Bar sijoittui 50 parasta ravintolaa 2020 listauksessa sijalle 32. Tämä julkistettiin päivänä, kun ruokailimme siellä. Onneksi olkoon! Upea sijoitus on ehdottomasti ansaittu ja voin näin todeta jo yhden illallisen perusteella.
Miten ammattitaitoinen ja osaava palvelu, miten laadukasta ja yllättävää ruokaa aidoista ja puhtaista raaka-aineista. Mikä matka Lappiin yhden illan aikana. Aitous ja elämyksellisyys näkyvät täällä.
Illallinen
Vierailimme ennen illallista baarin puolella, jossa nautimme raikkaat aperitiivit. Testasin itse raikasta tyrni-moctailia, joka oli itkettävän hyvä! Sanotaanko näin, että näin viiden kuukauden mocktail-kokemuksella näin ei todellakaan aina ole. Mieheni cocktailista löytyi suolareunus, rosmariinia, tequilaa ja puolukkaa eli käytännössä se oli suomalainen versio monelle tutusta margaritasta. Ihanaa kun myös juomiin panostetaan! Juomalistalta löytyi paljon suomalaisia makuja kuten tervaa, koivua ja kuusenkerkkää.
Koska kyseessä oli syntymäpäiväillallinen päätimme istuutua mukavasti ja vastata kieltävästi, kun meiltä kysyttiin, onko meillä kiire. Me tulimme nauttimaan ja nautintoa meille tarjottiin keittiömestarin kuuden ruokalajin yllätysmenulla. Kaikkien yllätysten ja maistiaisten kanssa voidaan puhua itseasiassa yhdeksästä ruokalajista. Istuimme pöydässä kolme nautinnollista tuntia maistellen, keskustellen ja fiilistellen taidokkaasti kokattua ruokaa sekä tunnelmaa.
En viitsi paljastaa koko yllätysmenun sisältöä, jotta se olisi yllätys myös muille. Enkä sitä itseasiassa täysin läpi muistaisikaan. Nostan kuitenkin pari suosikkiani esille. Ensimmäinen alkuruoka-annos oli perunaa kolmella tavalla. Siis I H A N A A ! Tämä saattoi olla jopa suosikkini koko menusta.
Seuraava alkuruokahehkutus on napattu mieheni lautaselta. Upea annos piti sisällään mätiä, maa-artisokkaa, tattaria sekä hapankermaa. Katsoin vierestä, kun hän nautti, mutta nautin myös itse minulle erityisesti tehdystä sienikroketti-annoksesta ja siitä, miten hyvin ruokavalioni (raskaus) otettiin huomioon keittiössä.
Mieheni suosikkiliha on poronliha ja sen jos minkä hän osaa arvioida. Pääruoka-annosta hän kehui yhdeksi parhaimmista ikinä. Ihan totta. Tässä poroannoksessa makeus ja suolaisuus oli täydellisessä tasapainossa.
Jälkiruokia tuli pöytään yhteensä kolme! Jälkiruoan alkuruoka, itse jälkiruoka ja jälkiruoan jälkiruoka. Miten ihanaa se on? Miltä kuulostaa puolukka ja karamellisoitu kaura? Tai pihlajanmarjavaahtokarkit? Tiedän, ihan liian hyvältä.
Aamiainen
Pääsimme vatsat pullollaan tyytyväisinä nukkumaan. Silti herätessä oli jälleen mielessä ruoka. Nimittäin aamiainen. Aamiainen, josta olin jo ehtinyt unelmoida, ja josta olin etukäteen kuullut hehkutusta.
Aamiainen oli tasokas ja runsas. Se oli erilainen kuin missään muualla. Ihastuin smoothievalikoimaan, mehuihin ja uunissa haudutettuun kauraryynipuuroon, joka oli taivaallista. Lappi-teema näkyi jälleen ihastuttavasti joka puolella.
Kultá Kitchenin raaka-aineista osa tulee suoraan pohjoisesta omilta tuottajilta. Mainittakoon näistä esimerkiksi omaan juureen tehty hillaleipä, Muonion mustikat, Sodankylän hillat ja kuusenkerkkä smoothie. Aamiaisella voi lisäksi tilata paistettavia munakkaita suoraan keittiöstä poron tai savulohen kera.
Viimeistelin täydellisen puuroannoksen mustikoilla, mustaherukoilla, puolukoilla ja kanelilla. Jos olisin jaksanut, olisin ottanut toisen annoksen kuusenkerkkäpulverilla koristeltuna.
Yksi yksityiskohta, joka ihastutti erityisesti, oli aamiaisen pienet makeat. Ne olivat sormenpään kokoisia! Näin ollen jaksoin maistaa kaikkia. Paras näistä pienistä herkuista oli puolukkakukko.
Aamiaisen jälkeen menimme vielä yhdeksännessä kerroksessa sijaitsevaan huoneeseemme peiton alle sulattelemaan herkkuja ja fiilistelemään ihanaa tunnetta, jonka tämä nopea irtiotto arjesta meille toi.
Oliko Staycation sinulle tuttu terminä, oletko lähimatkaillut itse? Hotellilomat kaupungissa ovat parhautta ja antavat pienen irtioton arkeen, eikä lähtemiseen välttämättä tarvitse kovin kummoista syytä. Voin suositella Lapland Hotels Bulevardia koko sydämestäni. Tänne me palaamme varmasti uudestaan.
/Anni
Lisää herkkumatkavinkkejä löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa
Myös näillä sopii
Herkutella
Herkulliset Kinuskiset Nekut
Ihanan kirpeä Kiivihillo
Gluteeniton Key Lime Pie
Ihana Ranskalainen Joulu-Nougat