| | |

Italialainen Kirsikka-Ricottakakku

Italialainen Kirsikka-Ricottakakku

Tämä on se kakku, joka saa sinut itkemään. Viimeistään kun viimeinen pala on syöty.

Tein viime viikolla itse ricottajuustoa. Ostin maitoa, kermaa ja sitruunoita kotiin, muuta ei nimittäin tarvita! Päätin, että viikkoja mielessäni houkutellut ajatus täytyy saada vihdoin toteutettua. Olen tehnyt kerran aikaisemmin ricottaa ja en kyllä keksi miksi kesti useampi vuosi ennen kuin palasin tämän herkun pariin.

Ajattelin ensin, että herkuttelemme ricotan sellaisenaan, leivän päällä. Sitten uniini hiipi italialainen kirsikka-ricottakakku, enkä päässyt siitä yli. Sanotaan, että itse tehty ricotta pitäisi nautiskella sellaisenaan, koska se on niin herkullista alusta asti itsetehtynä. Mutta voi luulen sen olleen myös taika tässä kakussani! Tämäkin ihanuus on syntynyt Italiassa, jossa ricottaa valmistetaan muiden juustojen valmistuksessa yli jääneestä herasta.

Ricotta on pehmeää, kermaista ja melko mautonta, kuten maustamaton tuorejuusto. Se muistuttaa hieman myös kotijuustoa. Se on helposti levittyvää ja sitä voi maustaa erilaisilla tavoilla. Voit käyttää sitä myös monipuolisesti ruoanlaitossa. Pakkasin osan ricotasta lasipurkkeihin ja maustoin basilikalla, suolalla ja pippurilla. Äitini sai yhden purkin äitienpäivälahjaksi ja kuulin, että juustoa nautittiin suolakeksien kanssa pihakahveilla.

Tässä kakkuohjeessa voit käyttää myös kaupan valmista ricottaa. Mutta suosittelen joskus keittämään ricotan itse ja kokeilemaan sitä juuri tässä jumalaisessa kakussa, joka nousi omalla listallani TOP3 parhaiden kakkujen joukkoon. Niin mehevää, kuohkeaa, täyteläistä ja maukasta! Tästä olivat samaa mieltä jokainen joka kakkuani maistoi. Käytin kakussa Pirkan pakastekirsikoita, kun en löytänyt niitä vielä tuoreena, mutta voit voit korvata kirsikat esimerkiksi vadelmilla, tuoreilla tai pakasteilla.

Nappaa ricotan ohje täältä, kunnes saan sen kirjailtua sen itse tänne blogin puolelle.


Italialainen Kirsikka-Ricottakakku (G)

noin 10 hlö

Ricotta

Jos teet ricotan itse, löydät ohjeen täältä.

Kakkuohje (myös gluteeniton)

  • 3.5 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 2 tl leivinjauhetta
  • ripaus suolaa
  • 3 kananmunaa
  • 3,5 dl ricottajuustoa (itsetehtyä tai kaupasta ostettua)
  • 0.5 tl vanilja-aromia (tai 1 tl vaniljasokeria)
  • 1 tl sitruunankuoriraastetta
  • 100 g sulaa voita
  • 2 dl kirsikoita (tai muita marjoja)
  • 3 rkl mantelirouhetta
  1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
  2. Laita noin 22-24 cm kakkuvuoan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään.
  4. Vatkaa kevyesti toisessa kulhossa ricotta, kanamunat, vanilja ja sitruuna.
  5. Lisää kuivat aineet ricoottaseokseen ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
  6. Kääntele myös sula voi sekaan ja 3/4 osaa kirsikoista.
  7. Kaada taikina valmisteltuun vuokaan ja ripottele päälle loput kirsikat sekä mantelirouhe.
  8. Paista kakkua uunin keskitasolla noin 50-60 minuuttia, kunnes pinta on kullanruskea ja tikkuun ei jää taikinaa.

GLUTEENITON: Edit. 18.5. Muutama teistä on leiponut kakun onnistuneesti gluteenittomilla jauhoilla ja kehunut kovasti makua. Korvaa jauhot samassa suhteessa valmiilla jauhoseoksella. Älä lisää leivinjauhetta, jos seoksessa on valmiina nostatusaineita.

Italialainen Kirsikka-Ricottakakku

En muista millloin mikään kakku olisi ollut yhtä kuohkean mehevää kuin tämä. En voinut pitää näppejäni erossa kakusta. Se vaati minua syömään kolme palaa kerralla. Silti halusin lisää.

Italialainen Kirsikka-Ricottakakku

Tällä hetkellä harmittaa, että ricottaa ei enää löydy jääkaapistani, nimittäin kakun tekeminen on todella helppoa, kun juusto on tehty valmiiksi. Kaikki aineet vaan sekaisin, vuokaan ja vuoka uuniin. Tunnin päästä ihana kirsikka-ricottakakku on valmis. Täytyy varmaan poiketa kauppaan hakemaan lisää tarvikkeita ja kokeilla tätä kakkua esimerkiksi mustikoilla, vadelmilla tai raparperilla!

Italialainen Kirsikka-Ricottakakku

Ihanaa viikon jatkoa! Psst… loppuviikosta on luvassa taas liveleivontaa! Seuraa uutisia Instagramissa.

/Anni


Lisää helppoja mökkiohjeita löydät täältä
Seuraathan herkkujani myös 
Instagramissa ja Facebookissa?

Myös näillä sopii

Herkutella

28 Kommenttia

  1. Hanna sanoo:

    Täydellisen kuuloinen kesäkakku! 🌞 Osaatko sanoa, kuuluuko tämä kakku paranee vanhetessaan -kategoriaan?

    1. En osaa, koska me söimme kakun heti samana päivänä 😀 Se oli niin herkullista!

      Mutta voisin olettaa, että näin on, koska kakkuhan muistuttaa hiukan kahvikakkua taikinaltaan 🙂 Tuo ricotta tekee ihmeitä.

      1. Heini sanoo:

        Paljonko tuo ricotta on grammoina?

        1. Noin 100 g on 1 dl. Mittasin äsken. Tein ricotan itse, joten siksi deseinä ohjeessa.

  2. Mari sanoo:

    Toimisikohan tämä kakkupohjana, jos kerrokset paistaisi erikseen?

    1. Aina voi kokeilla 🙂 Tämä on tosi mehevää ja painavaa. en tekisi montaa kerrosta.

    2. Laura sanoo:

      Tein kakun tänään ohjeen mukaan ja paistoin 1h 10 min ja jäi raa’aksi.

      1. Voi harmi! Kuulostaa siltä, että nyt on jotain mitattu väärin. Kakku ei kyllä jää raa’aksi jos se on leivottu ohjeen mukaan.

  3. Sara Silvennoinen sanoo:

    Kuulostaa herkulliselta erityisesti raparperillä! Pitääköhän taikinaan lisätä minkä verran sokeria jos tekee raparpereillä?

    1. Itse en lisäisi sokeria 🙂 Tämä on tietenkin makuasia. Käyttämäni pakastekirsikat olivat melko happamia myös ja ne toivat vaan mukavaa raikkautta kakkuun.

  4. Milla sanoo:

    Kuinka pitkään valutit ricottaa? 🙂

    1. Valutin noin 2-3 tuntia. En katsonut tarkkaa aikaa kellosta. Ei ollut ihan täysin kiinteää vaan tuorejusutomaisen pehmeää 🙂

  5. Laura K sanoo:

    Voi mitä herkkua! Tätä olisi ihana päästä kokeilemaan, mutta osaatko sanoa toimiiko kakku gluteenittomana? 🙂

    1. En ole ehtinyt vielä testata gluteenitonta versiota. Jos kokeilet niin kerro ihmeessä miten onnistuit 🙂

      1. Miu sanoo:

        En ole alkuperäinen kysyjä mutta tein tätä kakkua tänään gluteenittomana ja tuli aivan ihanaa! Käytin 3 dl Sunnuntain gluteenitonta jauhoseosta ja 0.5 dl mantelijauhoa, ei muita muutoksia reseptiin. Hyvin toimii siis!

        1. Mahtavaa! Muokkaan ohjeeseen, jotta muutkin osaavat leipoa onnistuneesti gluteenittomana. Kiitos kommentistasi 🙂

  6. Anne Forstén sanoo:

    Tein tätä eilen ja oli todella helppo tehdä. Aivan fantastinen maku … piti laittaa loput kakusta jemmaan tätä päivää varten. Käytin myös pakastekirsikoita, jotka rakastan. Teen raparperiversion ensi viikonlopuksi.

    1. Ihana kuulla, että sielläkin ihastuttiin tähän kakkuun! 🙂 Raparperiversion testaus on itsellänikin edessä tällä viikolla 🙂

  7. Heidi sanoo:

    Ihanan kuuloinen ohje, pakko testata! Laitoitko kirsikat jäisinä vai sulatettuina taikinaan?

    1. Kohmeisia olivat. Jos käyttää tuoreina niin ihan sellaisenaan ja jäiset voi laittaa jäisinä.

  8. Annika sanoo:

    Heippa!
    Tein ohjeen mukaan ja koostunus oli kumimaista, mutta maku oli aivan ihana! Käytin valmista ricottaa, joten voisiko se olla syy kumimaiseen olomuotoon? Ajattelin että ensi kerralla kokeilen tehdä itse ricotan, ja mietinkin että jos tekisin annoksen puolikkaana niin riittäisikö se tähän kakkuun? Kiitos vielä reseptin jakamisesta! 🙂

    1. Hei,
      Tätä kakkua on leivottu ja kehuttu kovasti. Moni on tehnyt kaupan ricotalla. Voi johtua siitä – merkeissäkin voi olla eroja, mutta kumimaisuus viittaa myös siihen, että taikinaa on sekoitettu liikaa tai paistettu liian vähän aikaa. Suosittelen kokeilemaan myös itsetehdyllä. Se on ihanaa <3 Puolikas annos riittää tähän kakkuun!

  9. Mitenhän tämä toimisi pakastimen kautta juhlapöytään?

      1. Kiitos, Anni. Taidan tehdä kuitenkin paria päivää ennen juhlia, enkä pakkasen kautta. 🙂

  10. Rinkeli sanoo:

    Voiko sitruunan vain jättää pois vai korvaisitko jollakin? Kun sitrusallergia…

  11. Kirsikkainen sanoo:

    Kuulostaa ja näyttää aivan ihanalta! Voikohan tätä tehdä pellillisen? Minkä kertaisena tekisit ja kauanko paistaisit? 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *