Ihastuttava Piparkakkukaupunki (sis. kaavat)

Ihastuttava Piparkakkukaupunki (sis. kaavat)

Tämän vuoden piparkakkuprojekti on tässä! Se on lyhtynä toimiva ihastuttava piparkakkukaupunki. Ja mielestäni siitä tuli tosi kaunis!

Kaikki piparkakkuprojektit ovat haastavia, ainakin minulle. Toiset enemmän ja toiset vähemmän. Itse tykkään suorista linjoista ja minulla ei riitä yleensä malttia näpertää tuntikausia yhden projektin parissa, uskokaa pois! Siksi tässä versiossa on maltilliset koristelut. Toissa vuonna nimittäin käytin aikaa koristeluun hiukan enemmän, mutta talon sain valmiina, kun ystäväni kävivät sen kokoamisen minulle opettamassa. Katso vaaleanpunaisen piparkakkutalon ohjeet täältä. Ja viime vuonna käytin ihan mielettömästi aikaa suklaatalon tekemiseen.

Ihastuttava Piparkakkukaupunki (sis. kaavat)

Joku sanoi, että tämä piparkakkurakennelma näyttää helpolta toteuttaa. Se on sitä ja ei ole. Mielestäni perinteinen talo on aina helpoin. Seinät, päädyt ja katto kun kaikki tukevat toisiaan. Tätä piti hiukan miettiä kokoamisvaiheessa. Lisäksi tein taikinankin itse, joten tähän projektiin meni 4 päivää. Yhtenä päivänä taikina, toisena kaavat ja osien paisto, kolmantena koristelu ja neljäntenä kokoaminen. 4 päivää, mutta ei sentään kellon ympäri. Kokeneelle piparkakkutalojen rakentajalle tämä on varmaan tosi helppo. Itse olen tehnyt taloja vasta kolmen vuoden ajan (yhden vuodessa).

Käytännössä tässä versiossa tehdään kaavojen mukaan pieniä talon päätyjä, jotka liimataan piparkakusta tehtyyn alustaan ympyrän muotoon. Sisälle laitoin pienen lasin, jonka päälle laitoin pienemmän version edellisestä. Pienemmän version sisään laitoin kynttilän. Tadaa lyhty!

Millainen piparitalo teillä tehdään tänä vuonna? Kommentoi täällä tai Instagramissa. Meidän piparkakkukylä tuo iloa päiviin olohuoneen lipaston päällä. Iltaisin sytytän sinne kynttilän. Piparkakkutaloilla on muuten sellainenkin tärkeä tehtävä, että ne tuoksuvat ihanalta. Joka kerta talon ohittaessani nenään osuun ihanat jouluiset aromit!


Ihastuttava Piparkakkukaupunki

Kaavat löydät tästä. Pahoittelen huonoa laatua. Tein kaavat leivinpaperille käsin ja ne eivät oikein näkyneet skannerissa.

Yhden talon päädyn mitat: leveys noin 8 cm ja korkeus 13 cm.

Ohje

  • noin 500 g piparkakkutaikinaa (ohjeen löydät esimerkiksi täältä)
  • 1 dl sokeria

Pikeeri

Pikeerin ohje löytyy täältä.

Ohjeet

  1. Kaulitse taikina jauhoitetulla alustalla ja ota siitä kaavoilla yhteensä 11 taloa. 7 alempaan kerrokseen ja 4 ylempään.
  2. Paista piparkakkuja 200 asteessa noin 5-8 minuuttia.
  3. Lopusta taikinasta tee noin 20 cm piparialusta ja toinen noin 15 cm piparialusta. Voit mittailla taloilla alustat erikseen, jos paistat ne ensin.
  4. Paista piparialustat myös 200 asteessa noin 5-8 minuuttia.
  5. Valmista pikeeri ja koristele jäähtyneet talon päädyt. Anna osien kuivua kunnolla.
  6. Sulata sokeri pannulla ja liimaa päädyt piparialustaan. Dippaa vain talon alaosa sulaan sokeriin ja paina se alustaan. Sula sokeri kärähtää helposti joten ole varovainen ja nopea. Tässä kannattaa pyytää apukäsiä. Osat jämähtävät nopeasti alustaan.

Vinkki! Voit liimata osat myös pikeerillä, mutta sen kuivuminen kestää kauemmin. En liimannut talojen liitoskohtia (sivuja) ollenkaan. Kuuma sokeri on niin hyvää liimaa, että osat pysyvät pystyssä pelkästään näinkin. 

Ihastuttava Piparkakkukaupunki (sis. kaavat)Ihastuttava Piparkakkukaupunki (sis. kaavat)Ihastuttava Piparkakkukaupunki (sis. kaavat)

Tunnelmallista viikonloppua ja joulukuun ensimmäistä!

♥ Anni


Katso lisää Joulu-reseptejä.

Seuraa herkkujani myös:

Instagramissa

Facebookissa

Myös näillä sopii

Herkutella

4 Kommenttia

  1. Jasmin sanoo:

    Minkä kokoisia palat ovat? Puhelimella kun avaa kaavat, niin vaikea hahmottaa minkä kokoiset talot tulisi tehdä? Kaunis kylä <3

  2. Elisa sanoo:

    Moi!
    Kauniin näköinen piparkakkukaupunki! Blogisi reseptit ovat innoittavia ja maukkaita, olen pitänyt niistä jo pidemmän aikaan.
    Kuule, sellaista mietin, että olen tekemässä nyt valmistujaiskakkuja itsenäisyyspäivälle ja haluaisin laittaa koristeeksi havunneulasia tai/ja käpyjä. Tiedätkö, saako niitä laittaa kakkuun, vai ovatko myrkyllisiä?

    1. Kiitos Elisa 🙂 Ihana saada tällaista palautetta!

      Tietääkseni havut ja kävyt eivät ole myrkyllisiä, mutta lajejakin on monia. Riippuu myös mistä hankit koristeet. Alla olevasta linkistä saat lisätietoja kukkien ja kasvien käytöstä koristelutarkoituksissa:

      https://stg.anninuunissa.fi/syotavat-kukat-kakkujen-koristelussa/

      Lisäksi täällä hyödyllinen lista:

      https://www.hus.fi/sairaanhoito/sairaanhoitopalvelut/myrkytystietokeskus/kasvit/Sivut/default.aspx

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *