Ihana Kesäkurpitsagalette
Ihana ihana ihana sadonkorjuu! Meidän palstalta tulee jatkuvasti lisää kesäkurpitsaa. Keltaista ja vihreää. Oransseja pyöreitä halloweenlyhtyjä saadaan myös muutama. Ne saavat kasvaa vielä hetken. Leivoin hiljattain ensimmäisistä kesäkurpitsoista kakkua, johon te ihastuitte (ohje täällä).
Nyt vuorossa on suolainen herkku, nimittäin tämä ihana kesäkurpitsagalette. Kesäkurpitsagaleten leipomiseen minua innosti aina niin ihana Hanna Sumari, jonka kesäkurpitsapiiraasta tein oman versioni. Kerrataan myös vielä: Galette on piirakka, jonka leipomiseen et tarvitse piirakkavuokaa. Mielestäni galette on aina tekijänsä näköinen, helppo ja rustiikkinen piirakka, suolainen tai makea. Ihanan helppoa, usko pois!
Tässä piirakassa on rouheinen pohja, joka tulee sämpyläjauhoista. Kesäkurpitsojen alta löytyy juustoa ja ranskankermaa. Tein piirakan niistä aineista mitä kaapista löytyi. Hanna käytti omassaan ricottaa, parmesania ja mozzarellaa. Toimii ja toimii myös näin! Mausteena käytin pihaltani löytyvää timjamia, mutta basilika toimii myös, kuten Hanna neuvoo. Ihana valkosipuliöljy viimeistelee herkullisen piirakan. Oi, että tämä oli herkkua!
Ihana Kesäkurpitsagalette
noin 8 hlö
Ohje
- 3,5 dl sämpyläjauhoja
- 1 tl ruokasoodaa
- ripaus suolaa
- 125 g voita
- 1 dl turkkilaista jogurttia (tai kermaviiliä tms.)
- 2 rkl kylmää vettä
1. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
2. Kuutioi kylmä voi ja nypi jauhojen kanssa murumaiseksi seokseksi.
3. Sekoita jogurtti/kermaviili ja kylmä vesi keskenään.
4. Lisää neste kuiviin aineisiin ja sekoita nopeasti sekaisin, mutta älä vaivaa taikinaa!
5. Tee taikinasta litteä pallo ja laita se kelmuun käärittynä jääkaappiin puoleksi tunniksi.
Vinkki! Voit tehdä taikinan jo päivää ennen paistoa jääkaappiin.
GLUTEENITON: Vaihda jauhot gluteenittomaan jauhoseokseen!
Täyte
- noin 350 g kesäkurpitsaa (käytin keltaista ja vihreää)
- 100 g mozzarellaraastetta
- kourallinen fetakuutioita
- 150 g ranskankermaa
- 0,5 dl oliiviöljyä
- 1 hienonnettu valkosipulinkynsi
- pippuria
- timjamia
- 1 kananmuna
- Viipaloi kesäkurpitsa ohuiksi siivuiksi, aseta siivut talouspaperin päälle ja ripottele siivujen päälle suolaa. Itketä siivuja noin 30 minuuttia ja kuivaa sitten siivut.
- Kaulitse piirakkapohja noin 30 cm kokoiseksi ympyräksi leivinpaperin päällä jauhoja apuna käyttäen.
- Levitä ranskankerma piirakkapohjan päälle, mutta jätä reunoille noin 5 cm tilaa.
- Ripottele päälle juustoraaste ja feta.
- Asettele kesäkurpitsat limittäin juustokerroksen päälle.
- Sekoita öljy, valkosipuli ja mausteet. Kaada öljy kurpitsojen päälle.
- Nosta galeten reunat piirakan päälle ja voitele munalla.
- Paista piirakkaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia.
- Tarjoile hiukan lämpimänä. NAM!
Herkullista viikonloppua! Nautitaan kesäisistä ilmoista vielä kun niitä riittää!
/Anni
Lisää piirakkaohjeita löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa
Kestääköhän tämä pakastamista? Onko olemassa jotain hyvää nyrkkisääntöä sille, millainen leivonnainen kestä pakastuksen ja mikä ei?
Kirjoitin jutun leivonnaisten pakastamisesta tänne. Kannattaa lukea huolella:
https://stg.anninuunissa.fi/leivonnaisten-pakastus/
Mielestäni käytännössä kaikkea voi pakastaa hyvin pakattuna. Kreemit ja herkät koostumukset saattavat kärsiä jonkun verran ja se miten leivonnaisen saa pysymään kauniina on yksi ongelma. Piirakoiden suhteen itse pakastaisin valmiin taikinan, se on työläin osuus projektissa. Sitten vaan selviää testaamalla mitä eri raaka-aineille pakastuksessa käy. Pitkiä aikoja (useita kuukausia) en pakastaisi muille tarjottavia leivonnaisia.