Talvisangria x 2
Parasta just nyt: TALVISANGRIA mausteisen lämpimänä tai raikkaana jäiden kanssa. Sesongin ihanimmat hedelmät eli sitrukset ovat parhaimmillaan, joten niitä reilusti sekaan. Täydellinen hiihtoloman virvoittaja tai lämmittäjä on tässä.
Tein Instagramin puolella yhteistyötä kumppanini Viinimaan kanssa ja minun oli pakko tulla jakamaan ohjeet myös tänne blogin puolelle. Näihin valkoviini- tai punaviinipohjaisiin ohjeisiin on näin helppo palata aina uudestaan. Kummatkin ohjeet löytyvät alapuolelta. Lisäksi hieman fiilistelyä meidän kodin lumiselta terassilta sekä Lapin mökiltä, jossa vietämme hiihtolomaa juuri tällä hetkellä.
Muista tagailla #anninuunissa @anninuunissa jos kokeilet!
Talvisangria x 2
Lämmin Punainen talvisangria
- 1/2 punaviiniä
- 1/2 inkivääriolutta (Ginger Beer)
- lime-, appelsiini-, mandariini- ja sitruunaviipaleita
- mansikkaviipaleita
- 1-2 tl sokeria tai hunajaa
- Kaada kattilaan punaviini ja ginger beer suhteessa 50 / 50, sekoita pitkällä lusikalla ja lämmitä, kunnes sangria alkaa hieman höyryämään. Älä keitä ettei alkoholi haihdu.
- Lisää lämmittämisvaiheessa 1 tl sokeria per 2 dl sangriaa tai lopuksi teelusikallinen hunajaa lasiin.
- Laita hedelmälohkoja mukeihin ja kaada lämmin sangria päälle.
Raikas vaalea talvisangria
- 1/2 valkoviiniä
- 1/2 inkivääriolutta (Ginger Beer)
- jääpaloja
- jäisiä karpaloita
- lime-, appelsiini-, mandariini- ja sitruunaviipaleita
- rosmariininoksa
- Laita runsaasti jäitä ja sitrushedelmiä isoihin laseihin tai kannuun.
- Kaada päälle viini ja inkivääriolut suhteessa 50/50.
- Koristele lasit karpaloilla ja rosmariinilla halutessasi.
- Nauti talvisangria auringossa hangen keskellä, jos mahdollista!
Terveisiä Lapista!
/Anni
Lisää juomia löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa
Myös näillä sopii
Herkutella
Helppo Marjamousse (korkean kakun täytteeksi)
Sitruunajuustokakku Marengilla (G, liivatteeton)
Sitruuna-Tuorejuusto Macarons
Syntymäpäiväkakkuni: Vadelma-Kinuskikakku