Pyöreä Kinkkuvoileipäkakku
Viime viikonlopun kihlajaisissa suolaisena kakkuna syötiin myös kinkkuvoileipäkakkua makean Suklaakakun lisäksi. Päätimme kuorruttaa kakun legendaarisesti sulatejuustolla. Sulatejuuston maku sopii hyvin palvikinkkuun, jota oli täytteessä. Tosin sitä on hiukan hankalampi levittää kakun päälle kuin tuorejuustoa ja se myös valuu hiukan kakun reunoilta. Kakku kelpasi vieraille, jotka veivät sitä myös kotiinkin. Tehdään tätä varmasti uudestaankin, vaikka se kalakakku on meillä se lemppari kaikista voikkareista. Oletko muuten testannut kanavoileipäkakkua koskaan? Löydät minun Caesar Voileipäkakun ohjeen tästä.
Pyöreä Kinkkuvoileipäkakku
Noin 10-15 hlö
Pohja
- noin 25 palaa pieniä täysjyväpaahtiksia (2 pakettia Fazerin pieniä paahtoleipiä)
Täyte
- 180g palvikinkkua
- 100g emmental raastetta
- puolikas punainen paprika
- puolikas pieni punasipuli
- 2 pientä maustekurkkua
- 200g kermaviili200g valkosipulituorejuusto
- mustapippuria
- suolaa oman maun mukaan (ei välttämätön)
Kostuke
- 0,5 dl maitoa
- Valmista täyte hienontamalla kinkku, paprika ja sipuli.
- Hienonna myös maustekurkku, poistamalla ensin siemenkota.
- Mittaa kermaviili ja tuorejuusto isoon kulhoon.
- Lisää kaikki hienonnetut ainekset ja juustoraaste.
- Sekoita kunnolla ja mausta mustapippurilla sekä suolalla oman maun mukaan.
- Pingota leivinpaperi 24 cm irtopohjavuokaan.
- Leikkaa paahtoleivistä reunat pois.
- Aloita paahtoleipien asettelu vuokaan (3 keskelle ja 1 ylös ja 1 alas ja leikkaa reunoille kolmion muotoiset palat leivästä.)
- Kostuta leipäkerros maidolla kevyesti pullasutia apuna käyttäen.
- Lisää puolet täytteestä ensimmäisen leipäkerroksen päälle.
- Jatka leipien asettelua täytteen päälle ja jatka kokoamista samaan malliin kuin edellä.
- Leipäkerroksia tulee yhteensä kolme ja täytettä kahteen kerrokseen.
- Vedä kelmu kakun sekä vuoan ympärille ja laita kakku maustumaan jääkaappiin yön yli.
Päälle
- 400 g sulatejuustoa
- 0,5 dl kermaa
- ripaus pippuria
- kirsikkatomaatteja
- ilmakuivattua kinkkua
- persiljaa
- juustoraastetta
- Vatkaa sulatejuusto kerman kanssa notkeaksi, mausta pippurilla.
- Levitä kuorrute palettiveitsellä kakun päälle ja reunoille. Pinta saa jäädä roisoiseksi.
- Koristele kakku ilmakuivatulla kinkulla, tomaatilla, persiljalla ja juustoraasteella.
Vinkki! Sulatejuusto on melko sitkeää, joten palettiveitsi on hyvä apu levityksessä. Sulatejuusto myös valuu hieman kakun päältä, kuten kuvista voi huomata. Sitä ei kannata pelästyä. Maku on huumaava.
Moi!
Upea kakku! 🙂 Millä korvaisit paprikan tässä ohjeessa?
Kiitos pikaisesta vastauksesta!
Moi, kiitos. Jos on allergioita voi paprikan jättää kokonaan pois tai korvata melkein millä tahansa muulla kasviksella mistä itse pidät 🙂
Antaisitko muutaman tarkemman esimerkin, millä paprikan voisi korvata. Kiitos! 😊
Laitoin vahingossa sulatejuuston tilalle maustamatonta Philadelphia tuorejuustoa. Tuli älyttömän hyvää, kiiltävä kakku eikä päällys valunut yhtään. Kiitos ohjeesta, eka voileipäkakku nyt testattu tytön rippijuhlia varten.
Onnistuu todella hyvin silläkin siis 🙂 Kiitos kommentista!