| |

Mummon Mustikkapiirakka (nopea ja helppo)

Mummon Mustikkapiirakka

Postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit on merkitty *-merkillä.

Mummon Mustikkapiirakka on resepti, johon palaan aina uudestaan. Joka vuosi kun ensimmäiset mustikat kypsyvät metsässä. Joskus palaan ohjeeseen myös talvella ja leivon piirakan kesää muistellen pakastemustikoista. Tästä (äitini) ja nyt minun luottoreseptistä on tullut monelle muullekin kotileipurille luottoresepti. Siitä syystä päätin hieman päivittää postausta (resepti pysyy ihan samana) ja muistutella muitakin tästä ihanuudesta, jonka luokittelen myös mökkiohjeeksi eli helpoksi ohjeeksi, joka onnituu kesämökillä haastavammissa oloissa. Lue myös mustikka-arvonnasta postauksen lopusta!

Mummon Mustikkapiirakka (nopea ja helppo) on tuttu resepti minulle jo lapsuudesta. Tämä piirakka on parhaimmillaan tuoreista mustikoista ja vielä hiukan lämpimänä. Voit toki myös käyttää pakastemustikoita tähän piirakkaan. Lisää silloin 1 rkl perunajauhoja mustikoiden sekaan. Perunajauhot imevät kosteutta.

Ahh kyllä tämä mustikka-aika on vaan ihanaa. Niin paljon erilaisia uusia reseptejä mitä haluaisi kokeilla ja kuitenkin on nämä vanhat perinteiset, joista ei halua luopua. Nämä perinteiset ovat sitäpaitsi ihanan yksinkertaisia, helppo muistaa ja raaka-aineetkin löytyvät yleensä kaapista. Mummon mustikkapiirakka on täydellistä iltapäivätarjoiltavaa kotona, mökillä, töissä.. itseasiassa ihan missä vaan heinäkuista, elokuista (tai syyskuista) iltapäivää vietät.

Parhaimmat piirakkavuoat löydät CERVERA -kaupasta. Tutustu valikoimaan täällä*.


Mummon Mustikkapiirakka (nopea ja helppo)

Noin 8-10 hlö

Muropohja

  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • ripaus raastettua limetin kuorta/ vaniljasokeria tai kardemummaa (valinnainen)
  1. Vaahdota sokeri ja pehmeä voi.
  2. Lisää kananmuna ja jatka vaahdottamista.
  3. Sekoita leivinjauhe ja jokin mausteista jauhojen kanssa.
  4. Kääntele jauhot munasokerivoi-vaahtoon.
  5. Painele taikina tavalliseen piirakkavuokaan tai irtopohjalliseenpiirakkavuokaan (26-28 cm).*

(Vinkki! Halutessasi voit esipaistaa pohjaa 175 asteessa 10 minuuttia)

Täyte

  • 300 g metsämustikoita
  • 200 g kermaviiliä (1 purkki)
  • 0,75 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 kananmuna
  1. Ripottele mustikat piirakkapohjan päälle. (Jos käytät pakastemustikoita lisää 1 rkl perunajauhoja mustikoiden sekaan)
  2. Sekoita sokeri, kermaviili ja muna kulhossa. Mausta vaniljasokerilla.
  3. Kaada kermaviiliseos mustikoiden päälle.
  4. Jätin itse pari mustikkaa sivuun, niin että ripottelin ne tässä vaiheessa kermaviilin päälle. Tekee piirakasta kauniin.
  5. Paista piirakkaa uunin alatasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes reunat saavat hyvin väriä.
  6. Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoilua.
  7. Tarjoile sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa!
Mummon Mustikkapiirakka (nopea ja helppo)
Mummon Mustikkapiirakka

Ihania leivontahetkiä!

/Anni

Lisää mustikkaohjeita löydät täältä.


Myös näillä sopii

Herkutella

176 Kommenttia

  1. Tosi syötävän herkullisen näköistä mustikkapiirakkaa. Perinteiset reseptit on usein niitä parhaita, miksi keksiä pyörää uudelleen. Toisaalta välillä on mukava testailla vähän erikoisempiakin variaatioita 🙂

    1. Kiitos 🙂 piirakka ei pelkästään näytä siltä, vaan oli ihan mielettömän hyvää! Ja mietteissäsi olet ihan oikeassa! Sopivasti vanhaa ja uutta 😉

      1. Testattu ja hyvää oli! Näemmä tätä ohjetta olin jo kaksi vuotta sitten katsellut 😀

        1. Hahhah 😀 Parempi myöhään kun ei milloinkaan 🙂

          1. Hi, tyttäreniAnna kehui sinun mustikkapiirakkaohjetta, todella hyvää tulikin.. Olen keksinyt laittaa kardemumman lisäksi murskattua saksanpähkinää pohjataikinaan.. sopii hyvin 😊

        2. Saara sanoo:

          Mä en ole eläissäni parempaa mustikkapiirakkaa syönyt! Kiitos reseptistä. Laitoin kardemummaa ja oli taivaallista

      2. Hanne sanoo:

        Tämä on oikeestaan ensimmäinen ja ainoa resepti millä olen aikuisiällä piirakkaa tehnyt. Ja pakko kehua että on taivaallista🙏😄

      3. Sinna-Mari sanoo:

        Aivan ihana piirakka tuli nyt toinen kerta kun leivoin tällä ohjeella ja aion kyllä jatkossakin tehdä tällä. Super hyvää tällä kertaa päätin tehdä kerralla kaksi niin kestää pidempään! 😋

    2. Lisäsin pohjaan sitruunaa ja seesaminsiemeniä 😊
      Hyvä tuli👍

    3. Ainakun joku kysyy tekisitkö mustikka piirakkaa heti tulee tämä ohje käyttöön! Todettu parhaaksi!😀

  2. Kysyitkö aikaisemmin piirakana kokoa? Tämä on tehty 26cm pyöreään piirakkavuokaan 🙂

  3. Anonyymi sanoo:

    Heippa,
    Ihanan kuuloinen (ja näköinen!) piirakka. Oletko käyttänyt tällä reseptillä joskus myös pakastemustikoita? Mietin, että tuleeko piirakasta silloin helposti liian kostea – kannattaako tehdä jotain ekstrakikkoja, kuten lisätä perunajauhoja tai pitääkö paistaa pitempään, tms.?

    1. Moikka 🙂 kiitos viestistä. Olen tehnyt pakasteistakin. Laita mustikoiden sekaan 1 rkl perunajauhoja ja koita sillä tavalla. Varmasti tulee yhtä hyvää! Mukavaa viikonloppua!

      1. Laura sanoo:

        Hei!

        Riittääkö tosiaan pelkkä perunajauhojen lisääminen? Piirakkaa ei pidä esim. paistaa kauemmin? Laitanko marjat ihan suoraa pakkasesta otettuina, vai annanko niiden sulaa kohmeisiksi / kokonaan?

        Kiitos! 🙂

        1. Hei, laittaisin marjat suoraan pakastimesta tai kohmeisina ja pyöräyttäisin 1 rkl perunajauhoissa. Halutessa voit toki laittaa enemmän kuin 1 rkl. En itse paistaisi kauempaa, uuneissa on aina eroja varsinkin tehoissa, joten paistoaika on aina viitteellinen. Jos näyttää siltä, että tarvitsee, niin paistoa voi jatkaa 5 min. Nämä ohjeeni ovat viitteellisiä – resepti on suunniteltu tuoreille mustikoille. Varmasti pakastemustikat saattavat hiukan vetistää piirakkaa, mutta yhtä hyvältä se silti maistuu 🙂

    2. Josefiina sanoo:

      Tein ohjeen mukaan pakastemustikoita + oikean määrän perunajauhoja. En suosittele 🙁 Yksi vieras kysyi, että onko piirakassa käytetty liivatetta. Jämäköitti piirakan todella kumimaiseksi ja oli siksi ikävä syödä.

      1. Kuulostaa kyllä siltä, että jotain on mennyt valmistuksessa vikaan, jos piirakasta on tullut kumimainen.

      2. Maria sanoo:

        Mä leivon usein tätä piirakkaa pakastemustikoista ja jo mummon opeista lähtien olen käyttänyt perunajauhoja sitomaan kosteutta. Pyöritän perunajauhot jäisten mustikoiden kanssa ja tämän jälkeen lisään mustikat muropohjan päälle. Välillä levitän/taputtelen perunajauhoja myös muropohjalle ennen mustikoita. Koskaan ei ole tullut piirakasta kumimaista 😊

  4. Anonyymi sanoo:

    Tämä ois tarkoitus leipoa tänään poikaystävälle. Mustikkapiirakka on kuulemma hänen yksi lemppareista.
    – Veera

      1. Ihanaa mustikka piirakkaa Anni käytän aina tätä reseptiä.
        😃

  5. Anonyymi sanoo:

    Moips!
    Kokeilen juuri leipoa tätä ihanan näköistä piirakkaa,nyt siis piirakka on uunissa. 🙂 Leivoin tällä samalla ohjeella eilenkin piirakan ja oli muuten hyvää!Aion leipoa tällä ohjeella piirakoita myös tulevaisuudessakin. 🙂

    1. Hei 🙂 Kiitos kivasta kommentista. Tämä on äidiltäni saatu resepti ja tykkään siitä kovasti itsekin. Monet piirakat on leivottu tällä. Helppous ja herkullisuus on parasta 🙂 Kokeile muuten, joskus samaa reseptiä mutta vaihda marjat esimerkiksi vadelmiin. Siitäkin tulee ihanaa! <3

  6. Outi Tiimonen sanoo:

    Paras tekemäni mustikkapiirakka ikinä, kiitos Anni 🙂 Esipaistoin pohjaa, pyörittelin 1 rkl perunajauhoja pakastemustikoihin (tosin ehtivät olla pakastettuina vain muutaman päivän) ja korvasin kermaviilin rahkalla kun sitä sattui olemaan jääkaapissa. Mahtavan rapea piirakka, jossa kerrokset pysyivät hyvin kasassa. Eikä ollut kosteusongelmaa, ehkä siksi että pohja oli esipaistettu. Ihanaa Anni, ohjeillasi saan onnistumaan tosi hyvin (edelliset onnistumiset rapeista jääkaappisämpylöistä)

    1. Kiitos Outi! Ihana kommentti 🙂 Tällaisia on niin kiva lukea. Olen oikein onnellinen, että olet tykännyt resepteistäni, onnistunut itsekin niillä ja että viitsit vielä laittaa palautetta! Rahka sopii muuten tähän piirakkaan varmasti yhtä hyvin! Mukavaa sunnuntai-iltaa!

  7. Tom sanoo:

    Tämä oli todella hyvää ja toi vanhat kunnon mustikkapiirakkamuistot mieleeni. Kiitos, teen uudestaankin!

  8. Tämä meni kokeiluun. En ole tämän 28 ikävuoden aikane tahnyt kuin kerran pullataikinapohjalla mustikkapiirakkaa, mutten koskaan tällaista ihan perinteistä. Jo oli aika kokeilla! Toivottavasti onnistuu. ?

    1. No jo oli aika! Toivottavasti tykkäät 🙂 Pullataikinaan tehtynä on kyllä niin hvyää, että siihen voikin jämähtää. Taidan itse laittaa pullataikinan kohoamaan ensi viikolla!

  9. Aivan mielettömän hyvänmakuinen piirakka. Ikuistin reseptin omaan reseptivihkoon ja teen tätä vielä useasti. Kiitos!

    1. Kiitos Venla mukavasta kommentista 🙂 Ole hyvä!

  10. Nadja sanoo:

    Heips,
    Aivan ihanan makuinen ohje 🙂 , sopivan perinteinen 🙂
    Piirakka taasen uunissa 🙂
    Tämä on ohje joka varmasti kantaa mukana pitkään.
    Kiitos ! 🙂

    1. Kiitos Nadja kommentistasi 🙂 Ihana kuulla, että tämä perinne-resepti on niin monen mieleen! Mukavaa loppuviikkoa!

  11. Pablo sanoo:

    Neljänkympin kriisissä tein ekan mustikkapiirakkani. Laiskana poikana ostin kaupan taikinan, mutta sisälmykset samat paitsi tarhamustikoilla ja vadelmahillolla ja tuplana muut ainekset. Eipä tartte tälläkään reseptimuunnoksella enää kaupan teollisuuspiirakoita ostaa. Kauan kesti kärsimystä. 🙂
    Kiitos hyvästä ja helposta reseptiaihiosta.

    1. Hei Pablo! Mahtava sovellus. Kaupan taikinapohjat ovat oivallisia kun haluaa oikaista hiukan. Kiva kun sait luottoreseptin ja teollisuuspiirakat jäävät tästä lähtien kaupan hyllyille 🙂 Tämä piirakkaohje toimii muillakin marjoilla, joten seuraavaksi sitten vaikka puolukkaa tai vadelmaa! Mukavaa viikkoa!

  12. Jenni sanoo:

    Tosi surkea resepti. Pohja paloi vaikka täysin tein ohjeen mukaan. Plus jäi tosi löllöksi. ?

    1. Hei Jenni,

      Harmi kuulla pettymyksestäsi ohjeen ja lopputuloksen osalta. Resepti on yksi blogin suosituimmista ja on saanut paljon kiitoksia (edelliset kommentit). Uunien tehoissa on aina hiukan eroja joka voi vaikuttaa paistotulokseen. Piirakkapohjan ei kyllä pitäisi palaa 30 minuutissa 200 asteessa. Kannattaa vielä tarkistaa oliko kaikki uunin osalta kunnossa. Mustikoiden vetisyys (pakaste) voi vaikuttaa täytteen vetisyyteen myös. Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      1. Heidi sanoo:

        Onko reseptissä muuten uunille tarkoitettu alalämpö vai keskilämpö? Sitä ei ole ilmoitettu

        1. Kaikissa ohjeissani on aina keskilämpö ellei toisin mainita – tämä myös yleisesti tunnettu tapa muissakin ohjeissa 🙂

  13. Hapham sanoo:

    Hei, mitä kermaviiliä olet käyttänyt ? ?

    1. Hei,

      Nyt en tarkalleen muista, mutta ihan se tavallinen normaalirasvainen esim. Valion kermaviili tai vastaava 🙂 Olen tehnyt tätä piirakkaa monet kerrat ja varmasta myös eri kermaviileillä. Aina tulee hyvä 🙂

  14. Allan sanoo:

    Oikein maukas ja nopea tekoinen piirakka. Käytin pensasmustikoita ja vielä parempi maku! 🙂

  15. Buba sanoo:

    Ihana resepti, tein ensin alkuperäisen version ja sitten myös puolukka&päärynä-täytteellä ja sekin onnistui riemullisesti 🙂

    1. Kiitos kommentistasi Buba 🙂 Ihana kuulla, että olet muunnellut reseptiä itse ja onnistunut! Mukavaa joulun odotusta!

  16. Alberto sanoo:

    Olen innostunut leipomisesta, kokeilen tätä mustikkapiirakka ohjetta joka on elämäni ensimmäinen piirakka, piirakka on nyt uunissa ja toivon parasta.
    Kiitos teille kivoista resepteistä.
    T. Alberto

    1. Hei Alberto! Kiitos kommentistasi 🙂 Ihana kuulla, että leivonta innostaa. Tästä piirakasta on hyvä aloittaa! Toivottavasti piirakka maistui sinulle 🙂 Mukavaa alkanutta vuotta!

  17. Tina B sanoo:

    Tällä ohjeella tuli aivan taivaallisen hyvä piirakka! Tällä ohjeella meinaan tehdä jatkossakin, seuraavaksi huomenna. ??❤

  18. Anna-Maija sanoo:

    Hei Anni, aion tänään kokeilla mustikkapiirakan leipomista- ja tämä sun resepti kuullostaa tosi hyvältä.
    KIrjoitit että , pohjan voi esipaistaa, mutta ei tarvitse. Miten teet itse? Ja jos paistan etukäteen, kauanko pidän piirakkaa sen jälkeen uunissa?
    Aurinkoisia terveisiä Wienistä, Anna-Maija

    1. Hei Anna-Maija,

      Joskus esipaistan, joskus en 🙂 Jos esipaistan niin pidän pohjaa 10 minuuttia uunissa ennen täytteiden lisäämistä. Sitten vielä paisto 25-30min täytteiden kanssa. Leivoit varmaan jo piirakan. Toivon, että siitä tuli herkullinen!

  19. Vuokko sanoo:

    Hei Anni, tänään leivoin tämän aivan mahtavan mustikkapiirakan. Käytin pakastemustikoita-suoraan piiraan pohjalle ja käytin sour creamia kun muuta en kaupasta löytänyt( asun kanadassa) ja käytin xylitoli makeutusjauhetta kun sokeri ei oikein kauppaansa kotona tee, mutta NIIN ihana piirakka tuli että mies oli jo työkavereille viemässä?
    Täytynee paistaa lisää piirakoita. Kiitos mahtavasta ohjeesta?

    1. Hei Vuokko! Ihanaa kun jätit viestin 🙂 ja vielä ihanampaa, että piditte piirakasta! Ole hyvä. ilo on minun puolellani, kun ohjeeni pääsevät käyttöön. Mukavaa kesää!

  20. Pauliina sanoo:

    Tosi hyvä ohje! Itsellä taisi olla liian iso piirakkavuoka kun taikinaa ei tuntunut riittävän edes reunoille:/ Mutta todella hyvää tuli ja enskerralla tietää tehdä isomman satsin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *