Laskiaispullat Passionhillolla
Kaupallinen yhteistyö Fine Foods & St.Dalfour hillot
Auringon säteet puskevat ikkunan läpi, pakkanen paukkuu ja keittiöstä leviää pullan tuoksu, täyttäen koko kodin tutulla kotoisuudellaan. Hiihtoloma, laskiaispullat ja kutkuttava kevään odotus. Ne on tänä vuonna yhdistetty raikkaaseen passionhedelmään, jonka sesonki on muuten juuri nyt käsillä. Näissä pullissa passion yhdistyy toisen suosikkini kanssa: mango. Oi tuo ranskalainen St. Dalfour hilloihanuus mango-passion on kuin tehty ihanan kuohkeiden laskiaispullan väliin.
Laskiaispullakausi on vissiin startannut tänä vuonna jo tammikuussa. Itse nautiskelin ensin runebergintortut ja sitten ystävänpäivän leivonnaiset. Nyt hiihtoloman startatessa laskiaispullakausi pääsee loistavasti alkuun meidän Lapin mökillä, näillä raikkailla passionpullilla. Olen lähdössä myös Tukholmaan myöhemmin tässä kuussa ja en malta odottaa millaisia versioita siellä tarjoillaan paikallisissa kahviloissa ja konditorioissa.
Pullista vielä sen verran, että syön itse aina ensin hatun ja siksi leikkaan sen ihan pieneksi, kuten Ruotsissa tehdään. Hilloa (varsinkin kun se on näin hyvää kuin tämä mango-passionhillo) laitan kerman alle ja päälle. Oih tällä tavalla saat varmasti jokaiselle suupalalle yhtä paljon makua niin pullasta, kermasta kuin hillostakin! IG:n puolella videomatskua täytöstä. Asettelin pullat kranssin muotoon kakkulautaselle, näin ne loistavat kahvipöydän kuningattarina!
Laskiaispullat Passionhillolla
Pullataikina (12 pientä pullaa)
- 2,5 dl maitoa
- 25 g tuorehiivaa
- 0,75 dl sokeria
- 1 tl kardemummaa
- 0,5 tl suolaa
- noin 6 dl vehnäjauhoja
- 75 g voita
- 1 kananmuna (voiteluun)
- Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon.
- Lisää sokeri, suola ja kardemumma sekoittaen taikinaan.
- Lisää jauhoja hiljalleen koko ajan taikinaa alustaen.
- Lisää huoneenlämpöinen voi vaivaamisen loppuvaiheessa.
- Kun taikina irtoaa sormista, kulhon reunoista ja on kimmoisaa se on valmista.
- Anna taikinan kohota vedottomassa ja lämpimässä paikassa noin 60 minuuttia (esim. mikrossa).
- Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois. Muotoile tangoksi ja leikkaa raapalla tanko 12 palaan.
- Pyörittele palat pulliksi ja kohota liinan alla vielä puoli tuntia.
- Voitele pullat halutessasi ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Lisäksi
- St.Dalfour Mango-passionhedelmähillo
- 4 dl vispikermaa
- Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Laita pursotinpussiin tähtityllan kanssa.
- Leikkaa pullan hattu pois saksilla tai veitsellä (Instagramissa video tästä).
- Koverra hieman ja lusikoi sopivasti mango-passionhilloa pullan sisään.
- Pursota kerma hillon päälle ja nosta hieman hilloa vielä kerman päälle.
- Nosta pullan hattu päälle ja tarjoile ihanat passion-laskiaispullat tuoreina, jolloin ne ovat parhaimmillaan!
ST.DALFOUR HILLOT
St.Dalfour Mango-passionhedelmähillo on tarkkaan käsinpoimituista hedelmistä ranskalaisella reseptillä valmistettua. Tässäkin raikkaassa hillossa vaalitaan luonnollista makua ilman väri- tai lisäaineita. Tiesitkö muuten, että St. Dalfourin hillot makeutetaan hedelmämehutiivisteellä, ei siis lisätyllä valkoisella sokerilla? Tämä mango-passionhillo sopii täydellisesti laskiaispullien väliin, mutta myös kakkujen, keksien ja kääretortun väliin. Se on ihanaa myös jäätelön tai lettujen kanssa. Villi vinkki! Kokeile hilloa raikkaan cocktailin tai mocktailin maustamiseen.
Vielä ennen virallista laskiaista on tulossa maailmaan parhaan pullataikinan resepti sekä vinkit. Pysy siis kuulolla ja tarkkaile Instagramin puolella videovinkkejäni.
Ihanaa hiihtolomaa!
/Anni
Kaikki laskiaispullareseptini löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa
Myös näillä sopii
Herkutella
Kinuskinen Puolukkapiirakka (G)
Suklaa-sitruunatäytekakku
Piparkakuilla koristeltu joulutorttukakku
Kinuskiset Taatelipalat