Hyydytetty Jogurtti-myslikakku Isälle (1 vuotta +)
Postaus sisältää mainoslinkkejä. Linkit on merkitty *-merkillä.
Kakkua aamupalaksi? No nyt siihen on loistava syy (vaikka ei kakulle välttämättä syytä tarvitse). Hyydytetty Jogurtti-myslikakku Isälle on tehty myslistä, jogurtista ja hunajasta. Kakun kruunaavat mehevät karhunvatukat ja isänpäivän aamun ilo. Se on siis suunniteltu varta vasten pitkiin onnellisiin aamuihin ja siitä nauttii koko perhe. HUOM! Kakussa ei ole lisättyä valkoista sokeria. Kakku on maustettu hunajalla ja koska kakussa on hunajaa, soveltuu se vain yli 1-vuotiaille lapsille.
Tässä on aamun jogurttikulho kakun muodossa. Vitsit tästä kakusta tuli kyllä ihana ja niin pienellä vaivalla sekä muutamalla raaka-aineella. Avasin viikonloppuna jääkaapin Onni sylissäni. Koristeltu myslikakku oli kaapissa tarjottimella. Onni osoitti sitä ja huusi ”Gaggu”. Mistä lienee kakku sanan oppinut heh.
Kakun hyydytys
Hyydytin kakun muutamalla liivatteella, mutta halutessasi voit käyttää ohjeessa myös agaria. Meiran agar agar jauheen riittoisuus esimerkiksi toimii näin: ¾ tl agaria vastaa keskimäärin yhtä liivatelehteä, mutta annostus on reseptikohtainen. Laittaisin tähän ohjeeseen 3 tl agar jauhetta.
Kuvat ja resepti on suunniteltu kaupallisessa yhteistyössä alun perin Finaxille. Katso yhteistyössä tehty näppärä video Instagramista.
Hyydytetty Jogurtti-myslikakku Isälle
Ohje noin 6 hlö
Pohja
- 2,5 dl Sunt & Gott – Kardemumma Herukka Omena mysliä
- 2 rkl kookosöljyä*
- Vuoraa halkaisijaltaan noin 15 cm irtopohjavuoka leivinpaperilla.
- Aja myslit tasaiseksi blenderissä.
- Sulata kookosöljy ja sekoita myslimurun kanssa.
- Painele myslipohja vuokaan ja nosta vuoka jääkaappiin.
Vinkki! Jos et pidä kookosöljyn mausta voit käyttää pohjassa myös sulaa voita. Tiesitkö, että nykyään löytyy myös ”neutraalin” makuista kookosöljyä, josta ei huomaa kookoksen makua?
Täyte
- 4 dl kreikkalaista tai turkkilaista jogurttia
- 1 dl appelsiinimehua
- 3 rkl hunajaa
- 3 liivatetta
- Laita liivatteet likoamaan 5 minuutiksi kylmään veteen.
- Mittaa jogurtti kulhoon ja vatkaa notkeaksi.
- Kiehauta appelsiinimehu ja hunaja pienessä kattilassa.
- Sulata puristetut liivatteet sekaan.
- Kaada hieman jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana jogurtin sekaan koko ajan vatkaten.
- Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja anna kakun hyytyä yön yli tai 5 tuntia jääkaapissa.
Koristelu
- 2-3 rkl Sunt & Gott – Kardemumma Herukka Omena mysliä
- 2-3 rkl hunajaa
- marjoja
- Irrota kakku vuoasta ja aseta tarjolle.
- Koristele myslillä, marjoilla ja hunajalla.
Jogurtti-myslikakku tekee brunssipöydästä juhlavan. Nosta kakku jalalliselle kakkuvadille ja juhlikaa isää rauhassa!
Ihanaa viikkoa! Ja parhainta isänpäivää kaikille iseille!
/Anni
Kaikki brunssiohjeet löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa
Myös näillä sopii
Herkutella
Kasvishampurilaiset – Hävikistä Vegeburgeriksi
Maukas Munakoisopiirakka & Basilikaöljy
Suklainen Gluteeniton Kakkupohja
Täyteläinen Mignon-juustokakku