Gianni – Italialainen ravintola Tallinnassa
Tallinnaan pääsee taas ja siitä syystä kaivelin arkistoista kesken jääneen postauksen, josta olen saanut paljon kyselyjä Instagramin puolella, myös viime aikoina. Tänne blogin luonnoksiin on itse asiassa jäänyt paljon toivottuja matkapostauksia roikkumaan. Pyrin tänä kesänä postailemaan teille ainakin kerran viikossa uusia vinkkejä, niin kotimaan matkailuun kuin ulkomaillekin. Ulkomaan matkoista on ihana unelmoida, vaikka tällä hetkellä tilanne on niiden osalta hieman hankala. Itse ainakin pääsen virtuaalisesti mukavaan lomatunnelmaan ja toivon tulevien postauksien inspiroivan myös teitä!
Matkustimme viime kesänä Tallinnaan herkkumatkalle ja herkuttelimme taivaallisen kolmen ruokalajin lounaan italialaisessa ravintolassa Giannissa! Kokemus oli mieleenpainuva herkullisen ruoan takia, mutta myös miljöön ja palvelun ansiosta. Saimme nimittäin nauttia lounaan privaatisti ravintolan puutarhassa sijaitsevassa kasvihuoneeseen tehdyssä puutarhamajassa, joka on auki asiakkaille vain kesäisin.
Giannin ruokasali itse ravintolassa on valoisan hurmaava ja huokuu jopa ylellisyyttä. Ravintolasta löytyy myös yksityiskabinetteja. Giannin ravintolapäällikkö kertoi meille ravintolan olevan etenkin liikematkustajien ja paikallisten suosiossa. Turistit eivät ole sitä vielä kunnolla löytäneet, koska ravintola ei sijaitse vanhan kaupungin sydämessä, vaan hiukan sivummassa kaupungin laidalla, joskin ihan lähellä satama-aluetta. Keittiössä häärää ihan aito italialainen pääkokki, joka tekee ruokaa totta kai koko sydämellään.
Ravintolan yhteydessä toimii myös ihastuttava kahvila, josta saa ravintolan oman kondiittorin tekemiä leivonnaisia ja italialaista kahvia. Harmi, että tällä reissulla emme jaksaneet maistaa kakkuvitriinin herkkuja, kuten tartaletteja, käsin tehtyjä konvehteja, pavlovaa, crostataa ja muita ihania leivonnaisia. Seuraavalla reissulla piipahdamme ehdottomasti myös kahvilan puolella.
Gianni – Italialainen ravintola Tallinnassa
Upea ravintolakokemuksemme pohjautuu ehdottomasti puutarhamajaan, jossa nautimme lounaan. Puutarhamaja oli hieman tuulisena ja viileänä päivänä lämmitetty meitä varten. Sisällä majassa roikkui valonauhoja ja kukkia. Tuolit oli pehmustettu tyynyillä ja huopiakin löytyi vilun yllättäessä. Pöytä oli katettu kahdelle, mutta majaan mahtuu myös neljän hengen porukka.
Ammattitaitoinen tarjoilijamme piti meistä huolta koko lounaan ajan, antaen myös omaa rauhaa. Mietimme aluksi joutuuko majassa odottelemaan pitkiä aikoja lasien täyttöä tai seuraavan ruokalajin tuloa, kun tarjoilija ei näe meitä ja tyhjeneviä lautasiamme. Kuin tilauksesta tarjoilijamme tuli aina oikeaan aikaan tiedustelemaan saisiko seuraavan ruokalajin tuoda, tarvitsemmeko lisää lämmitystä, viiniä tai jotain muuta?
Alkuruoka
Rakastan italialaista ruokaa, (ei liene yllätys kenellekään) mutta olen sen suhteen myös hyvin tarkka. Ihanaa kun saan kehua Giannia! Ruoka oli fantastista alusta loppuun. Alkuruokalistalta löytyy klassikoita satokauden raaka-aineet huomioiden. Carpacciosta löytyi neljä erilaista versiota, joista testasin tonnikalan Carpaccio Di Tonno. Rakkaani tilasi suosikkejaan: simpukoita tomaatti-valkosipulikastikkeessa. Pakko päästä vielä testaamaan joskus muut klassikot, kuten vitello tonnato ja buffalo mozzarellaan tehty caprese.
Pääruoka
Pääruoka oli vaikea valita, hyvin vaikea. Pastan ystävänä haluaisin aina maistaa pastaa tai risottoa italialaisessa ravintolassa. Heh mielellään kumpaakin. Ne kertovat myös keittiön osaamisesta. Mieheni taas söisi mielellään lihaa, mutta päätyi ottamaan loppukesään sopivan kanttarelli-katkarapu-tomaattipastan, joka oli taivaallista! Sain maistiaisen pastaakin, vaikka päädyin lopulta tilaamaan kalaa: kampelaa sitruuna-salvia-voikastikkeessa.
Tarjoilija stranseerasi eli puhdisti kalan ruodoista minulle tuodessaan sen pöytään. Luksusta! Ja niin herkullista, että muistan fiilikseni edelleen. Lisukkeena söin kalan kanssa satokauden vihanneksia ja rapeaa italialaista leipää.
Jälkiruoka
Tilaa oli ehdottomasti myös jälkiruoalle. Tilasimme sesongin jäädykkeen ja sorbetin kahvin kanssa. Valitettavasti tiramisut ja muut raskaammat jälkkärit jäivät ensi kertaan.
Luumuista tehty semifreddo ihastutti minua erityisesti. Ihanan raikasta, mutta täyteläistä. Ei liian makeaa. Upeaa, että ravintola käyttää juuri sesongissa olevia tuotteita.
Ja vieressäni herkuteltiin sitruunasorbetilla, joka ei petä juuri koskaan. Kaunis asettelu ja vihdoin pilvien takaa pilkottava aurinko toivat hymyn huulille. Emme olisi halunneet lähteä puutarhamajasta ollenkaan.
Suosittelen lämpimästi ravintola Giannia Tallinnan koko ajan kasvavasta upeasta ravintolatarjonnasta. Puutarhamajoja on ravintolassa vain yksi ja se tulee varata etukäteen. Ravintola on asettanut myös puutarhamajan tilaajille minimitilausrajan, joten olethan yhteydessä suoraan ravintolaan ja tiedustelet mahdollisuutta päästä kokemaan kesäisen makunautinnon puutarhassa.
Millaisia kesäsuunnitelmia sinulla on? Aiotko matkustaa Tallinnaan, ehkä pidemmälle vai panostatko tänä kesänä kotimaan matkailuun?
Onko sinulla toiveita vinkkipostauksiin matkailun osalta?
/Anni
Lisää vinkkejä Virossa matkailuun löydät täältä.
Seuraa herkkujani myös:
Instagramissa
Facebookissa
Myös näillä sopii
Herkutella
Ihana Pannacottapiirakka (Ve)
Ikimuistoinen vuosi 2020
Suolaiset Joulutortturuusut
Kääretorttukakku – Ystävänpäiväkakku