Pienet Pehmeät Kinuskimunkit
Okei, minun ei tosiaankaan pitänyt keretä paistamaan munkkeja tänä viikonloppuna. Siitä teille avauduinkin jo aikaisemmin. Munkkienpaisto on ollut meidän kaksihenkisen perheen traditio näin vappuna ja meilkein ainoa tilaisuus milloin saan mieheni leipomaan kanssani! No valitettavasti kävi niin, että alkuperäiset viikonlopun suunnitelmat peruuntuivat ja hups mitä muutamaan tänä aamuna olisimme sitten tehneet kuin leiponeet munkkeja. Traditioita tulee vaalia! Taas oli hauskaa!
Minua oli jo pidemmän aikaa houkutellut jääkaapissa odottava kinuskituorejuustopurkki, joka pääsi vihdoin käyttöön. Tämä pikamunkkitaikina on nimittäin tehty tuohon kinuskituorejuustoon! Munkkitaikina on helpon rahkamunkki -reseptin kaltainen, mutta tosiaan tuohon uutuus tuorejuustoon tehty. Toimii voin ilokseni kertoa! Lopuksi puristin pari limeä ja sekoitin tomusokeria pastavärin kanssa sekaan ja mikä muu sopisikaan paremmin kinuskimunkkien makumaailmaan kuin ihanan kirpeä limekuorrute! Muutaman munkin pyöritin sokerissa, koska leipuriapulaiseni rakastaa syödä munkkinsa juuri niin: sokeroituna. Näin syntyi ihana uusi munkkiresepti: Pienet Pehmeät Kinuskimunkit!
Pienet Pehmeät Kinuskimunkit
Ohje: (noin 14 pikkumunkkia)
- 3 dl vehnäjauhoja
- 0.5 dl sokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl vaniljasokeria
- ripaus suolaa
- 50 g voita
- 1 prk kinuskituorejuustoa (tai rahkaa)
- 1 muna
- Sulata voi ja anna jäähtyä.
- Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään kulhossa.
- Sekoita/Vatkaa vispilällä keskenään voisula, muna, tuorejuusto ja lisää jauhoseoksen sekaan.
- Kääntele ja vaivaa kevyesti taikina tasaiseksi ja anna levätä hetken.
- Pyörittele taikinasta jauhoitetuin käsin samankokoisia taikinapalloja.
Jätä pallot lepäämään leivonta-alustalle liinan alle.
Paistamiseen:
- 1 l rypsiöljyä
- Kuumenna öljy isossa kattilassa 180 asteiseksi (käytä digitaalsita mittaria).
- Laske reikäkauhaa apuna käyttäen noin 4 taikinapalloa kerrallaan öljyyn paistumaan.
- Paista munkkeja noin 2-3 minuuttia puoli. Halkaise ensimmäinen ja tarkista onko kypsä!
Pinnalle:
- hienoa sokeria
- limen mehua
- tomusokeria
- pinkkiä pastaväriä
- nonparelleja
- Nosta munkit öljystä reikäkauhalla talouspaperilla vuoratulle alustalle valumaan.
- Laita hienosokeri syvälle lautaselle ja pyörittele vähän jäähtyneet munkit sokerissa.
- Voit myös dippata munkit sokerikuorrutteeseen tai suklaaseen ja koristella nonparelleilla.
Vinkkejä! Jos sinulla ei ole sopivaa lämpömittaria öljyn lämpötilan tarkkailuun voit testata lämpötilan seuraavasti: Öljy on sopivan kuumaa, kun öljyyn tiputettu vaalea leipäpala ruskistuu noin minuutissa. Pidä kattilan kansi lähettyvillä siltä varalta, että öljy kuumenee liikaa. Työskentely kuuman öljyn kanssa on helppoa, kun on huolellinen ja varovainen.
Myös näillä sopii
Herkutella
Rainbow Room NYC – Herkuttelua näköalalla
Kuohkea Marjapuuro tai Vispipuuro
Helppo Juustokakku-Marjapiirakka (pellillinen)
Nopeat Minipizzat Grillissä (5 täytevinkkiä)